keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Avainnauhoja virkaten


Kellot kääntyivät talviaikaan,
mutta täällä kukoistavat
vihreät kukat kovin terhakoina. 
Muutaman kukkasen verran
aion ilahduttaa itseäni monena työpäivänä. 
Siinä kukkikoot avainnauhassa. 




Kukkasten lisäksi virkkasin mustan avainnauhan. 
Piparireunus vie ajatuksia jo kuukauden päähän, 
joulun odottamiseen. 




Idean näihin avainnauhoihin sain 
Prinsessajuttu-blogista. 
Sieltä löytyy selkeät virkkausohjeetkin näihin. (Klik)


Vuosi sitten virkkasin valkoisen pyöryläavainnauhan. (Klik)
Olen käyttänyt sitä paljon
Yllättävästi ovat puuhelmetkin kestäneet pesukonepesun. 


Pyöryläavainnauhan linkki muistuttaakin minua joulukalenterista. 
Kovin on vielä vaiheessa blogin joulukalenteri. 
Monesta luukusta puuttuu vielä ideakin. 
Niitä saa vapaasti heitellä. 


Mutta uskokaa tai älkää, 
kuukauden päästä siellä avautuu ensimmäinen luukku. 
Siis toivottavasti avautuu. 


26 kommenttia:

  1. Oi oi ihana kuulla, että tänäkin vuonna saamme nauttia Pikku Akan joulukalenterista <3 Sitä on odotettu!
    Kivan näköisiä avainnauhoja, etenkin tuo vihreä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva, että joku odottaa jo kalenteriani. Onko sinulta kalenteri tulossa? :)

      Poista
    2. Kyllä minullakin kalenteri on suunnitteilla, pahemman kerran vielä vaiheessa :)

      Poista
  2. Voi miten ihania avainnauhoja <3 Joulukalenteria odotellessa :)

    VastaaPoista
  3. Hauskat! Nyt kun alkaisi miettiä niitä joulujuttuja, olisi kerrankin ajoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta taas tuntuu, että olen kovasti myöhässä, kun kalenteri on IHAN vaiheessa. :D Ja toisaalta marraskuu tuntuu niin täydeltä, että en oikein osaa edes kuvitella, missä vaiheessa niitä luukkuja edes valmistelen. :)

      Poista
  4. Kauniita avainnauhoja 👌 Miten mulla tuli myös tuosta vihreästä jotenkin joulufiilis, nuo kukkasethan ovat kuin vihertävän jouluruusun kukkia. Mukava kun jaksat taas ilahduttaa meitä joulukalenterilla. Minäkin olen nyt eka kertaa miettinyt joulukalenteria blogiin. Muutamia luukkuja olen jo valmistellut ja jos saan sen hyvälle mallille, niin joulukuussa se sitte aukeaa. Muuten mennäänkin sitten taas peruspostauslinjalla 😉 Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi mahtavaa, Eerika! Innolla odotan sun kalenteria. :)

      Poista
  5. Kivoja avainnauhoja! (: Ja miulla sama juttu, vaiheessa on joulukalenteri, vaikka jo tammikuussa aloitin suunnittelemaan... Ei vaan ole ehtinyt tehdä luukkujen sisältöä! Mutta kyllä tämä tästä, kun vielä on aikaa. Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Värkkäilläänpä, niin jospa ne ajoissa valmistuisivat. :)

      Poista
  6. Ihania! 😍 tuo musta etenkin, voi että! Minun joulukalenteri jää tekemättä, pakko valita siinä kohtaa blogi tai mielenterveyteni 😄 ei vaan riitä aika. Mutta tänne tulen kyllä lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä kyllä itsekin ihmettelen, että missä ihmeen välissä saan kalenterin taiottua, mutta luotan siihen, että jostain sen ajan repäisen. Saattaa joku luukku valmistua pikkusen viime tipassa. :D Ja tosiaankaan ei kannata mielenterveyttään joulukalenterin vuoksi menettää. :D

      Poista
  7. Onpa ihana idea virkata avainnauhat. Minäkin olisin voinut tehdä, jos ei just hetki sitten oltais askarreltu niitä helmistä ;). Voi sinua ahkeraa, kalenterin taas saamme iloksemme, moneskos kalenteri tämä sinulla jo onkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä taitaa olla nyt kolmas sellainen kalenteri, jossa on luukku joka päivälle. :)

      Poista
  8. Tuo ompun vihreä sopii niin moneen vuoden aikaan. Joulukalenterista voisi paljastua päivä päivältä jonkun kivan pikkutyön työvaiheet, olet taitava loihtimaan ompeluksia. Kivaa loppusyksyä, me täällä etelässä vielä ihanassa auringon paisteessa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei, tuohan on todella kiva kalenteri-idea. Laitan sen muistiin ensi vuotta silmällä pitäen. :)

      Poista
  9. Ihana idea helmiavainnauhojen rinnalle. Minulla olisi tilausta kyllä tälle(kin), kun mainosrenksussa avaimiani kuljetan. ;)
    Joulukalenteriajatuksia olen minäkin pyöritellyt. Saapa nähdä miten käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin Kaisu virkkailemaan. :) Tai sitten toivo hyvää arpaonnea, kun yksi avainauha on tulossa mulla kalenteriarvontaankin. :)

      Poista
  10. Ihanat! Täälläkin joulukalenteri pahasti vaiheessa, tavoitteena olis tänä vuonna saada ennakkoon valmiiksi ainakin 10 luukkua. Mutta nähtäväksi jää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Lähes joka luukkuun on täällä jo ajatus, mutta työstäminen on i-han vai-hees-sa. :)

      Poista
  11. Heippa!
    Täälläkin ootellaan joulukalenteriasi.Mukava muutenki seurata blogiasi. Kiitos.

    VastaaPoista
  12. Nätit avainnauhat, aivan kuin kaulakorut:) Täällä odotellaan kovasti joulukalenterisia, pian ensimmäinen luukku aukeaakin:)

    VastaaPoista