torstai 8. joulukuuta 2016

8.12. Applikoitu joululahjasäkki



Joulukuun kahdeksas.



Viime jouluna Punaisessa Mökissä 
siirryttiin kierrätyslahjapusseihin (Klik)
joululahjojen 
paketoinnissa
oman väen kesken. 
Näppärää!
Ja paljon vähemmän roskaa. 


Vuosia sitten
tein itselleni lahjasäkin. 
Siihen keräsin kaikki lahjat, 
joita olin hankkinut sukulaisilleni.
Sillä vein lahjat syntymäkotiini, 
johon menin joulua viettämään. 


Silloin ennen paketit
olivat pieniä.
Säkkiin mahtui monta lahjaa. 
Nyt tähän säkkiin pakataan
joku iso lahja, 
yleensä suurin. 


Lapsista on jännää, 
kuka saa tämän vanhan säkin. 


Kenen lahjahan siihen tänä jouluna pakataan?
Joulupukille kirjoitetuissa lahjalistoissa
näyttää lukevan ainakin kaksi kertaa:
"ÄLYLUURI".
Se ei tarvitse näin isoa säkkiä. 




6 kommenttia:

  1. Tämä idea on jäänyt mieleeni ja kankaitakin keräsin. Vielä ehtisi ommella surauttaa pussukoita. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on nopea surautella eikä jää paljon hukkapalojakaan, kun tekee sen kokoisia pussukoita, mitä kankaasta saa aikaan. :)

      Poista
  2. Ihana säkki!

    Viime vuonna blogien joulukalentereiden innoittamana kävin joulun jälkeen haalimassa kirppiksiltä jouluisia kankaita. Eilen juuri leikkelinkin lahjapusseja varten kankaat ja tänään olisi tarkoitus neidin nukkuessa ommella niitä kasaan. Mun oli tarkoitus kyllä laittaa myös kummilasten lahjukset kankaisiin pussukoihin, mutta koska toteutus on vähän viivästynyt, on heidän lahjat jo annettu papereihin kääräistynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en ole kummilasten lahjoja paketoinut pussukoihin, kun tiedän, etteivät kaikki osaa arvostaa tai ymmärrä ideaa, niin en ole vaivautunut. Tiedän, että joillekin juurikin se paperin rapistelu on osa sitä avaamista. :)

      Poista
  3. Minäkin tein muutaman joulupussukan - postaus tulossa pian ;). Meillä on myös yksi tosi iso juutti lahjasäkki jouluisine kuvineen, äitini pyysi minua ompelemaan sen silloin kun veljen pojat olivat pieniä pojan alkuja, eli on siitä ainakin 15 vuotta :). Nyt säkki on ollut meillä käytössä jo pitkään. Sinne saa kyllä kätevästi kaikki pienet ja keskikokoiset lahjat.

    VastaaPoista