keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21.12. Joululoma alkaa!


Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen.


Jouluihmisen vuosi. 
Se alkaa olla ihan H-hetkessä.
Joulu on ihan käsillä. 
Tässä ja nyt.
Se kestää joulukuun alusta 
loppiaiseen. 
Sitten se riisutaan. 
Pala palalta ja
pistetään talteen joulukaappiin.
Ja muistin sopukoihin.


Mutta ei unohdeta. 
Nautitaan niistä tunnelmista, 
herkutellaan niillä, 
muistellaan. 
Ja pian aletaankin odottamaan seuraavaa. 


Tammikuussa kirjaan blogiini ideoita 
ensi vuoden joulukalenteria varten. 
Ehkä teen jonkun jutunkin jo valmiiksi, 
kun valoa on taas vähän enemmän käytettävissä
sekä ideat ja ajatukset tuoreessa muistissa. 


Joulu voi putkahtaa mieleen pitkin kevättä, 
kesälläkin. 
Niin kuin viime kesänä, 
kun kävin Tyttöni ja Siskoni kanssa 
Tyynelän Tonttulassa (Klik). 
Ihana paikka
Jouluhöpsölle 
ja muutenkin.





Kun syksy koittaa, 
kalenterin täyttää työ.
Joululoma häämöttää kuukausien päässä,
mutta käy jo monesti mielessä.
Ei siksi, että työ ei kiinnostaisi,
vaan siksi, 
että joulu on parasta.


***** 


Koulun joulu. 
Minun arkeni. 
Nautin siitä.


Joulun odottamisesta.
Jouluvalmisteluista.
Jouluaskarteluista.


Siitä hässäkästä. 
Ja melkein siitä jännityksestäkin, 
ehtiikö tonttuleikki 
valmistua joulujuhlaksi. 


Nautin siitä, 
että tonttuillaan.
Siitä, että retkellä lauletaan ison kuusen alla
"Joulupuu on rakennettu". 
Ja siitä, että kodan ympäri pyöritään
"Soihdut sammuu".
Ja sitten se jono kävelee 
eväiden jälkeen koululle
ja on yhtä jouluretkeä rikkaampi. 
Se on minun työni.



Ja se tunne, 
kun viimeinen Oppilas 
toivottaa hyvät joulut. 
Lähtee viettämään omaa jouluaan.
Hetkinen vaihdetaan Työkavereiden kanssa
ajatuksia,
painetaan koulun ovi kiinni
ja lähdetään omiin jouluihimme. 

Se aika on nyt!
Tänään!
Tänään alkaa joululoma. 




17 kommenttia:

  1. Joulu on kyllä ihanaa aikaa. Ihana tämä postauskin! Rentouttavaa lomaa ja hyvää joulua sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joululomaa.Täällä odoteltu tuleeko uutta tonttua tälle vuodelle?:)Mukavia päivityksiä täällä, saa uusia inspiraatioita...t Saikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Saikku! Jos tarkoitat sellaista, joita on ollut neljänä edellisenä jouluna, niin Sulle tulee nyt pettymys. Tälle joululle ei tule uutta tonttua. Saapa nähdä, tuleeko ensi jouluna. Millaisen tontun haluaisit sitten nähdä? :)

      Poista
    2. Hei! No kun kerran kysytään niin voisiko olla joku virkattu tonttu?:) Ei minun onneksi tarvitse pettyä, koska täällä on kuitenki niin kiva käydä, mutta tontut olivat kyllä kivoja ja niitä oottelin.

      Poista
    3. Tarkoitatko siis niitä tonttuja, joista eka vuonna oli se vanhapoika ja sitten se otti emännän, ja sitten tuli vauva ja sitten se kulkuripoika? :) Lupaan ensi vuodeksi tontun, joka on ainakin osittain virkattu. :)

      Poista
    4. Juu just niitä tonttuja tarkoitan.Mukava kuulla ja oottaa ensi joulua ja uutta tonttutulokasta.:) Toivottavasti edes yksi kuva tälle joululle tonttupoppoosta.:)

      Poista
    5. Valitettavasti nyt joudut siinäkin asiassa pettymään. Sun pitää kaivaa vanhat postaukset esille asian tiimoilta. :)

      Poista
    6. Ok.Pitääpä katella. :)

      Poista
  3. Ihana postaus ❤ Sinä taidat olla unelmiesi ammatissa. 😊

    Joulunodotus on kohta ohi ja käsillä kauan odotettu juhla. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Sinulle! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin Sinulle! <3
      Unelma-ammatti joo, mutta siitäkin työstä on ihana jäädä aina lomalle. :D

      Poista
  4. Mahtavan jouluisia tonttukuvia! Ihanaa joululomaa sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Olipas sitä kiva taas lukea.
    Jouluhöpsö. Se on hyvä sana joulusta tykkäävälle puuhastelijalle. 😀
    Ja että ensi vuoden joulukalenteria alat kaavailemaan, hyvä. Minä tulen taas ensi vuonnakin.

    Oikein ihanaa joulumaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että ainakin yksi kurkkija on vielä ensi vuonnakin jäljellä. :)

      Poista