maanantai 3. lokakuuta 2016

Vaahterakranssi ja syysajatuksia




Upeat syyskelit.
Pakko ulkoilla ja nauttia säästä.
Kerätä auringonsäteitäkin talven varalle.
Ompelukone on ollut hiljaa
(tai ainakin melkein!).
Ja neuletyötä en ole edes saanut puikoille,
vaikka se niin syksyyn kuuluukin. 
Käsityösuunnitelmia toki on.
Paljon.





Lauantaina intouduin pihan syyspuuhien lomassa
niputtamaan vaahteran lehtiä
kranssiksi. 
Ihan vain ohutta rautalankaa
ja isoja keltaisia lehtiä.




Tulipahan makean värinen!




*****


Herkulliset ovat värit luonnossa muutenkin.
Mansikkapenkistä ei enää löydy marjoja, 
mutta lehdet hehkuvat kilpaa keskenään. 
Vielä on vahvana kesän vihreäkin. 
Muistona. 


Kirsikkapuu on vihreä,
keltainen, punainen, 
oranssi ja ruskea. 
Eikä kukaan sano, 
etteivät ne värit sopisi yhteen. 
Kyllä luonto tietää.



Ja juhannusruusun viimeiset lehdet
piikikikkäiden oksien lomassa
Kumpi asu on kauniimpi:
valkoinen puku juhannuksena
vai satokauden päätösjuhlan väri oranssi?




Vaahtera yllättää joka vuosi.
Nuo värit!
Ja se kahina, 
joka kuuluu kenkien alla,
kun lehdissä kahlaa. 
Syksyn ääni. 




Kuihtuneet kesäkukat
kitkin kompostiin. 
Orvokit jätin. 
Miksi?
Ne kukkivat yhä.
Niillä on neljäs "kukkasato" menossa.
Kolme kertaa olen sen leikannut matalaksi.
Viimeksi elokuun alussa.
Ovat kukkineet aprillipäivästä asti.
Ahkerat, kiitolliset.




. Porraspieleen istutin syksyä
muutaman taimen verran.
Ja toin kynttilälyhdyn. 
"Laitoitko ihan huvikseen?"
kysyi Kaksivuotias.




Ihan huvikseen. 
Syksyn kunniaksi. 
Värikkään ja aurinkoisen.
Ja varsinkin sen harmaan ja pimeän.
Ei haittaa, 
vaikka kesä on pois. 
Saan käpertyä omaan lämpimään kotikoloon.
Sytytellä kynttilöitä ja rauhoittua.
Ja ehkä käsityötkin saavat osansa. 

Syksy - minä tykkään siitä. 



*****


Muutama tunnelmakuvanen vielä 
sunnuntaisesta retkestä 
läheiselle nuotiopaikalle. 
Upeissa maisemissa 
sopivien herkkujen ja 
mukavan seuran kanssa. 








Tartutaan tähän hetkeen. 
Nautitaan. 
Mukavaa arkiviikkoa! 





20 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja kaunis kranssi, vaahtera on minun suosikkipuu :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia, syksy jaksaa ihastuttaa väreillään joka vuosi! Naapurin vaahteran värikirjoa jaksan ihastella joka kerta postinhaku reissulla. Olen muuten nähnyt netissä tänä syksynä vaahteranlehdistä tehtyjä ruusuja, jotka ovat sitten laitettu kranssiksi. Kokeileppa. ;) Meidän mansikoissa on muuten edelleenkin raakoja mansikoita ja kukkia! Aivan ihmeellisiä ovat, tänä kesänä istutettuja. Liittyisikö jotenkin siihen, jos kiertokulku on mennyt vähän sekaisin. :) Mukavaa viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin yksi naapuri oli poiminut vielä kourallisen ihan kypsiä mansikoita viime viikolla. Pitääpäs kuukkeloida vaahteraruusut, kiitos vinkistä. Itse olen haaveillut, että taidan johonkin kulmalle tonttia istuttaa mustamarja-aroniaa, kun sen ruska on minusta aina yhtä upea. Ja se säilyy maljakossakin aika hyvin. Jos ihan syksyä varten istuttais. :)

      Poista
  3. Hetkeen pysähtyminen milloin vain. Silloin huomaa kaiken kauniin:)

    VastaaPoista
  4. Syksy on todella upeeta aikaa, luonnon värikkyys ja kauneus ihan häikäisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Monesti oikein harmittaa, kun ihmiset valittavat syksyn pimeyttä ja märkyyttä. Syksyssä on niin paljon kaunista, että kilpailee kyllä ihan tasavertaisesti muiden vuodenaikojen kanssa. :)

      Poista
  5. Ihanaa syksyä, väri-ilottelua oikein! Tuossa toiseksi alimmaisessa kuvassa kuin ruskaliekit vihreyden keskellä. ☺

    Ja haavapuun lehtien väri. Sekin niin kauniin keltainen. Luojalla melkoinen värikartasto ollut. Ihana kerrassaan!

    Jatketaanpa nautiskelua. Kynttilöihin tulet ja sisähommiin! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri-ilottelu on kyllä niin syksyyn sopiva sana. Töissä olen jo useamman viikon ajan vienyt ruskaoksia pöydälle. Ihan parhaita leikkokukkia tähän aikaan vuodesta. Nautitaan, Kaisu! :)

      Poista
  6. Niin hieno tuo kranssi!
    Ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  7. Hienoja, hehkuvia, syksyisiä kuvia ja kaunis kranssi :)

    VastaaPoista
  8. Miten upea, värikäs kranssi! Ja kauniita syyskuvia kaikkinensa <3

    Tuo paikka, missä retkeilitte , näyttää kyllä todellakin samankaltaiselta paikalta kuin se meidänkin retkikohde. Sielläkin oli tuollaisia kivimuodostelmia ja luolia! Hauska sattuma :)

    Syksy on antanut parastaan tänä vuonna. Ruskan väritkin niin syvät, että melkein häikäisee!

    Ihanaa aikaa tämä syksy, nautitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaaru! Minä hetken katsoin niistä Sinun kuvistasi, että ollaanko tosiaan oltu samalla retkipaikalla. :) On kyllä ollut tosiaan uskomaton ruska Keski-Suomessakin tänä syksynä. Oikein loistava! :)

      Poista
  9. Syksy on kyllä niin kauniita värejä täynnä, ilmat ovat olleet tänä vuonna vielä niin komeat. Eipä ole lapsikaan eskarissa kura-asua kuin vissiin kerran tarvinnut :). Minullakin kukki orvokit tänä kesänä pitempään kuin koskaan. En tosiaan ole mikään viherpeukalo niin ihmetyttää ihan. Samoin pelargoniat ovat vielä täydessä kukassa, olen ne tosin jo nostanut sisälle.

    Vaahtera on yksi minunkin suosikkipuistani. Kauniin kranssin teit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Tänä syksynä tosiaan ei ole tarvinnut vielä kuravaatteita, onneksi. Kun koulut alkoivat, silloin oli muutama sadepäivä, mutta muuten on ollut niin mahtavaa aurinkosäätä, että ihan kesän kanssa kilpailee. :)

      Poista
  10. Syksy ei ehkä ole minun lempparivuodenaika, mutta parasta siinä ehdottomasti on luonnon runsas värien loisto. Se saa unohtamaan negatiiviset ajatukset ja toteamaan, että eihän tämä syksy niin ankeaa olekaan:) Upea kranssi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juurikin noin. Vieläkin luonnossa on paljon värejä, vaikka harmaus ja pilvisyys valtaavatkin alaa näin lokakuun loppupuolella. :)

      Poista