sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pörinää - kuosillinen pehmokirja




Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, 
että Pikku Akka innostuu pehmokirjoista,
en olisi uskonut.
Kolme niitä kuitenkin tein.
Omaksi ja Lapseni iloksi. 
Ensin oli maatilapehmokirja (klik).
Joulun alla jouluinen (klik).
Ja mitä kolmanneksi?
Lahjapaketista kääriytyi kulkuneuvoja.



Kannessa päristelevät mopot,
valtatiellä kaahaavat autot,
huoltoaseman pihassa tarkkailee poliisi
ja aurinko nousee sataman takaa.


Pitkä bensaletku ruutaa menovettä tankkiin
ja ei muuta kuin kaasu pohjaan.
Menoksi siis!


Katse taivaalle päin!
Näyttää tulevan aurinkoinen päivä.


Nouseva aurinko on pikkusen poutapilven takana.
Pieni tuulen vire työntää sen kuitenkin sivuun.


Pilvet väistyvät.
Esiin kaartaa komea lentokone.


Ei, mutta mikäs muukin sieltä leijailee?
Panda ja lintu ovat aamulennolla
kaukoputkensa kanssa.


Helikopteri näköjään lähestymässä.
Kylläpäs aamuisella taivaalla onkin liikennettä.


Matka jatkuu kaupunkiin.
Siellä rakennetaan.
Ääniä on paljon. 
Kalsketta, kolinaa, 
kirskahduksia.


Kuorma-auto on kippaamassa kivikasaa.
Mutta kenelle?
Kuka kolisteleekaan kasan takana?


Kai-kai-kaivinkone!
Tulossa on iso monttu. 
Kaivaminen jatkuu ja jatkuu.


Ja vieressä hurisee nosturi.
Montusta on selvästi löytynyt aarrearkku.
Näyttää painavalle.


Ja toinen kuorma-auto tuo aineksia viherrakentamiseen.
Taitavat laittaa uuden kerrostalon pihaan nurmikon.


Sataman tuntumassa seilaa pieni vene
ja ulapalla näkyy pieni saari.


Vene keinuu aalloilla.
Aallot välkehtivät auringossa.
Mutta mikä pilkistää aaltojen alta?


Kaloja ja mustekalakin.
Ja sukellusvene.


Sukellusvene nousee pintaan
ja miehistö hengittää ikkunaluukusta raikasta meri-ilmaa.


Rantakalliolta on hyvä tarkkailla
saaren pientä mökkiä.
Siellä ollaan kalastuspuuhissa.
Mutta kallion sisältä lähestyvä kolina säikäyttää.


Junahan sieltä vain kolkuttaa tulemaan
eläimiä kyydissään.


Kaupungissa liikennesääntöjä on niin monenlaisia.
Pitää katsoa, mihin parkkeeraa.
Pitää varoa työmaita.
Pitää osata kävellä oikeassa paikassa.
Vain siksi, 
että olisi turvallista.


Kurkistellaanpa vielä,
millaista liikennettä näimme kotimatkalla.


Monenlaista!
Voi kurkistelun ja tirkistelyn iloa!


Voi, pörinän määrää!


*****

Mikä tämän kirjan idea sitten on?

1. TILKUT
Jokaiselle ompelunharrastajalle kertyy älytön määrä 
pieniä tilkkuja, joista ei enää tule vaatteita,
ei edes kunnolla taskua. 
Tässä ompeluksessa hyödynsin kivoja kuositilkkuja.

2. KURKISTELEMINEN
Oma Taaperoni on niin kurkistelukirjaiässä, 
että kurkistusluukkuja etsitään niistäkin kirjoista, 
joissa niitä ei ole.

3. PÖRISEMINEN
Vajaa parivuotiaalla kaikki pörisee,
hurisee, pärisee, kaasuttaa 
ja kaivinkone kai-kai-kai-kaivaa.

*****

Lopuksi vielä kuosibongareille pieni ARVONTA.
Montaako eri kuviokuosia kirjassa on käytetty? 
Kaikkien veikanneiden kesken arvon kaksi pientä yllätystä. 
Osallistumisaikaa on viikko eli sunnuntaihin 10.1. asti.


*****

Muutamat ideat on poimittu Pinterestistä.
Olen kerännyt sinne itselleni quiet book-taulua. 
Siihen voit kurkata tästä (klik).

*****

ARVONTA SUORITETTU!
Oikea vastaus on 21 eri kuosikangasta yksiväristen lisäksi. 
Oikein vastanneita oli yksi. 
Liila
(Todellakin upea kirja <3 Olen aina haaveillut tällaisen kirjan tekemisestä. Ehkä jonain päivänä. Onnellinen on se pieni joka tämän kirjan sai :) Arvelisin eri kuoseja olevan 21.)
Onneksi olkoon, Liila!

Lisäksi arvoin kaikkien veikanneiden kesken toisen pienen palkinnon. 
Siinä tuuri oli kohdallaan Irkulla
(Niin upea! Kelpaa pikkumiehen tuommoista lukea. :)
Veikkaan 18 kuosia.)
Onneksi olkoon, Irkku!





86 kommenttia:

  1. Ihan huikea, olet kyllä taitava! Ihan kaikki kuosit ei olleet tuttuja joten veikkaamalla mennään; 20 kuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta tuntuu, että Sinä olet samanmoinen väkertäjä. Etkö sinä innostu pehmokirjan tekemisestä? ;)

      Poista
    2. Voi miten on kiva! Sormet rupesivat syyhyämään itselläkin tehdä tuollaista mutta ehkä jätän sen homman taitavimmille:) Sinulla sitä on kuten myös mielikuvitusta.
      Edellisetkin kirjat ovat kauniita ja hauskoja.

      Poista
    3. Kiitos, Irma! Kyllä taitosi riittävät. Tämä on koukuttavaa hommaa. Kokeile vaikka! :)

      Poista
  2. Aivan mieletön idea ja mahtava toteutus! En edes yritä arvuutella kuosien lukumäärää, kunhan ihailen lopputulosta.

    VastaaPoista
  3. Wau! Huikean hieno! Todella kekseliäästi olet hyödyntänyt tilkkuja ja materiaaleja.
    Arvontaan veikkaan, että 18 kuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mARa! Semmosta pientä tilkkulaatikon vajennusta. :)

      Poista
  4. Wau! Kerrassaan mahtava kirja! Tuossa on ollut kyllä näpräämistä.

    VastaaPoista
  5. Aivan kohtuuttoman hieno, ei sanat riitä kehumaan. Arvailisin, että 27 eri kuviokuosia olet käyttänyt.

    VastaaPoista
  6. Aivan huippu! Olet tehnyt upean kirjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin tähän hirmu tyytyväinen. :)

      Poista
  7. Arvaan 20 kuosia. Ja on kyllä niin ihana kirja tämäkin :) Taitava väkertäjä olet! -Eeva S.

    VastaaPoista
  8. Todellakin upea kirja <3 Olen aina haaveillut tällaisen kirjan tekemisestä. Ehkä jonain päivänä. Onnellinen on se pieni joka tämän kirjan sai :) Arvelisin eri kuoseja olevan 21.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin, Liila, kirjaa suunnittelemaan. Suunnitelma vie kyllä sitten mukanaan eikä sitten enää jarruttelu auta. :)

      Poista
  9. Upea kirja! Olet mielettömän taitava ja kekseliäs. Arvaukseski eitän 32.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oikeastaan se on niin, kun alkaa tekemään, niin niistä ideoista ei meinaa tulla loppua. Tekiminen ruokkii ideoita. :)

      Poista
  10. Arvostan! Itsekin n 30 vuotta sitten jotain tuollaista väsänneenä omille pojille - en tosin alkuunkaan noin taitavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olispa mukava nähdä Sinun vanhoja kirjoja. Ovatko vielä ehjiä ja tallessa? :)

      Poista
  11. Aivan ihana kirja. Olisiko käytetty 22 eri kuosia.

    VastaaPoista
  12. Hankalaa tämä kommentointi! Aivan hurmaavia kaikki kolme kirjaa!

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtava! Vau! Niin hienosti tulee tarina ja kuvat yhdessä, todella luova ja kekseliäs olet :) mie laskin 20 kuosia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämmönen kirjahan voisi olla Sullakin tänä vuonna to do -listalla. ;)

      Poista
  14. Villi veikkaus - 50. ;) Kyllä on hommaa tuommoisessa mutta varmasti tuo iloa pienelle ihmiselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä meillä on ollut Onniliinin kanssa monta mukavaa hetkeä tämän ja monen muunkin kirjan parissa. Pieni Mies on oikein kirjojen ystävä. :)

      Poista
  15. Aivan hillitön! Upeita yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  16. Niin upea! Kelpaa pikkumiehen tuommoista lukea. :)
    Veikkaan 18 kuosia.

    VastaaPoista
  17. Mahtava!! Ihan uppouduin itse lukemaan. Olet kyllä taitava😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Manta! Voihan tämmöstä aikuinenkin katsella. :)

      Poista
  18. Siis wau, tässähän jää ihan sanattomaksi! Ihan huippu hieno kirja! Veikkaukseni on 20 kuosia..

    VastaaPoista
  19. Nämä sun kirjat on todella ihania, voin kuvitella kuin mieluisia ois omillenikin lapsille. Arvelen, että 24 kuoria.:)

    VastaaPoista
  20. Huikea! Olipa yllätys itelle,että en tunnistanut kaikkia kuvia,ovatko samasta kankaasta. Äkkiseltään laskettuna 18 kuviokangasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, olipa yllätys minullekin, ettet tunnistanut. :D

      Poista
  21. Aivan tässä sanattomaksi vetää tuo sinun tilkkutaiteilu! <3 Ettet vaan aivan kolmeakymmentä kuosia ole vilautellut tässä Onniliinin kirjassa. Aivan mahdottoman siisti juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu! Jäätkö Sinäkin joskus sanattomaksi? Minusta SInulla on aina sana hallussa. ;)

      Poista
  22. Arvaus unohtui kommentistani, innostuin niin kehuvmaan tuotoksiasi:) 15 on arvaukseni.

    VastaaPoista
  23. Vastaukset
    1. Kiitos arvauksesta!
      ps. Anonyymien kannattaa laittaa arvontoihin jonkunlainen nimimerkki. Helpompi tavoitella sitten, jos voitto osuu kohdalle. :)

      Poista
  24. Tää on niin mahtava! Olen itsekin tehnyt tyttärelle 2 pehmokirjaa ja mietinnässä on minkälainen poitsulle tekisin. Näiden suunnittelu ja tekeminen on niiiiin kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne sun pehmokirjasi ovat aivan supersuloisia. Olen nähnyt niistä ainakin toisen blogissasi ja Pinterestissä. Sun tyyli on niin ihanan raikas ja tyylikäs. Jäänpä innolla odottamaan, millaisen kirjan teet Poitsullesi. :)

      Poista
  25. Nää on niin kivoja! Onneksi lähipiiriin on tulossa kaksi vauvaa, josko saisi heille tehtyä. Täytyy palata tänne katsomaan ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, olispa ihana nähdä, millaisen kirjan teet, kun Sinun tyylisi on niin kaunis. :)

      Poista
  26. Oioioi kun upea! En yritäkäkkään tuollaista tehdä, vaikka molemmista pidän kirjoista ja kankaista.:) Miten paljon ideoita kirjassasi on ja valtava määrä kankaita. Soi huippu! T. Pirta

    VastaaPoista
  27. Olet kyllä luova ja sinulla on ihastuttavan paljon kärsivällisyyttä. Ihailen! Minun arvaus olisi 20 erikuosia. T. Johanna

    VastaaPoista
  28. Aivan tosi upea! Veikkaanpa vaikka 24.

    VastaaPoista
  29. Oh hoh, johan olet taas tehnyt mahtavan kirjan!! Tämä on kyllä niin sinun juttusi ja se näkyy, että nautit näiden tekemisestä, wau wau ja vielä kerran wau :). Minä olen kuoseista ihan pihalla joten arvaan että vaikka puolet mun ikävuosistani eli 19 :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kyllä minä tykkään näitä värkätä, mutta kyllä tämä saa olla nyt viimeinen - luultavasi. ;)

      Poista
  30. Olipas hieno kirja,todella mielenkiintonen.
    Arvaisin 8 kuviokuosia ja 23 yksiväristä kangasta.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Wau, upea! On kyl ollut nypertämistä tuossa. Lopputulos kyl varmasti palkitsee - sekä itsesi että kirjan lukijan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tässä ollut monenlaista pientä värkkäämistä, mutta se on niin mukavaa ja justiinsa minun luonteelleni niin sopivaa. :)

      Poista
  32. Upea jatko-osa pehmokirjasarjaan!! Miten huikeita yksityiskohtia! Olen kyllä tosi huono tekemään arvauksia, arvataan vaikka 25:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yksityiskohdat on tämmösen kirjan suola. :)

      Poista
  33. Nämä sun pehmokirjat on ihan huikeita! Voin hyvin kuvitella, että tämä on oikea pikkumiehen unelmakirja :) Minä veikkaan kuosiluvuksi 19!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika! Päivittäin tätä on Pikku Miehen kanssa melkein tutkittu ja pöristy. :)

      Poista
  34. Rusetiina laskeskeli kuviollisia kuoseja olevan... entten tentten...24, 25. Valitaan 24.

    VastaaPoista
  35. Ihan mielettömän upea kirja! Kunpa itselläkin olisi viitseliäisyyttä vastaavaan :)
    Kuosiarvaus: 26 eri kuviokuosia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viitseliäisyys on tähän aika hyvä sana. Taitoa tämä ei paljon vaadi, jos osaa ommella, mutta viitseliäisyyttä sitäkin enemmän. :)

      Poista
  36. Innoissaan laskeskelin kuosien määrää, että pääasia jäi kirjoittamatta. Se on se, että pehmokirjanikkari on taas tehnyt aivan huikean hienon kirjan. Olet taitava ja niin nopea, että meinaa Rusetiinaa ihan hengästyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, Rusetiina! Hengitä ihan rauhassa ja tule tänne, niin tutkitaan kirjaa yhdessä. :)

      Poista
  37. Upea pehmokirja! Tällaista tilkkutyötä voisin minäkin harkita :) Veikkaan eri kuoseja olevan 20..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmallinen, teepä sinäkin joku tämmönen. Sinä olet semmosta innostuvaa sorttia, niin sinulta tämä kävisi näppärästi. :)

      Poista
  38. Mieletön idea,ihana kirja lapselle :) Sinä se osaat ;)

    VastaaPoista
  39. Ihana kirja,varmasti pikkumiehen mieleen.Arvaan 13.
    S.S

    VastaaPoista
  40. Nämä sinun tekemät pehmokirjat ovat niin upeita! Niin paljon kaikkea ihmeteltävää ja tutkittavaa kauniissa muodossa. Ja miten rakkaiksia nämä lapsille vielä muodostuvatkin! Kuosien määräksi veikkaan ihan summassa 25 kpl :).

    VastaaPoista
  41. Mä palaan aina uudestaan ja uudestaan ihailemaan näitä vauvakirjoja! Siis aivan käsittämöttömän mahtavia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan tosi kiva kuulla, että niin moni muukin tykkää näistä kuin itse. :)

      Poista