perjantai 18. syyskuuta 2015

Pahvilaatikon jatkoaika - laatikon päällystäminen kankaalla


Tilkkujen parissa olen taas puuhastellut.
Lajitellut ja ihastellut.
Ommellutkin.
Katsellut ympärille.
Järjestellyt.

Ompeluhuoneessa on säilytyslaatikkojen armeija. 
Paljon vieri vieressä,
suorissa riveissä.
Uusia ja vanhempia.
Pari tosi vanhaa sai polttotuomion, 
olivat niin kärsineet käytössä.
Rispaantuneita, teippailtuja.

Sisältä vanhat ovat kuitenkin puhtaan valkoiset.
Harmittaa hävittää hyvin palvelleita
pelkästään kauneussyihin vedoten.

Taisin juuri antaa vanhoille laatikoille jatkoaikaa.
Ompelin niille uudet pinnat
vanhoista verhoista.





Totta, 
oikein arvasit,
työn alla on laatikoiden jälkeen tilkkutyö. 
Keltaista, oranssia, ruskeaa, valkoista. 
Lokakuun 13. päivä pitäisi olla valmiina, 
kun olen niin luvannut Viipula Vaapula Vot-blogin Mandalle.

Jos kuitenkin innostuit laatikoiden päällystämisestä ompelemalla, 
niin teinpä niistä tähän työohjeetkin samalla.


*****


Laatikon päällystäminen kankaalla:


1. Valitse pahvilaatikko.

2. Valitse laatikkoon riittävän suuri kangas.
Kankaan pitää yltää reunojen yli. 

3. Asettele laatikko kankaalle.
Piirrä lyijykynällä (tai muulla kynällä, joka ei mene kankaasta läpi)
pallukat laatikon nurkkien kohdalle
kankaan nurjalle puolelle.

4. Piirrä myös laatikon pohja
 ja jatka viivoja nurkasta yli. 

5. Mittaa reunojen korkeus
sekä sopiva kääntövara. 

6. Leikkaa nurkista pala pois.
Jätä saumanvarat.

7. Tältä se sitten näyttää. 
(Tämä on laatikon kansi, 
siksi reunat ovat noin kapeat.)

8. Ompele nurkat.

9. Huolittele reunat.

10. Tee etikettitasku.
Itse käytin kristallimuovia ikkunana.
Ompele tasku paikalleen.

11. Liimaa kangas paikoilleen.
Itse käytin kaksipuoleista liimakangasta,
jota leikkasin parin sentin levyisesti vain kankaan reunaan
ja silitin sen paikalleen. 
Pohjaa ja sivuja en liimannut mitenkään.

12. Valmista tuli. 



24 kommenttia:

  1. Hyvän ja kauniin laatikon sait! Ja kiitos selkeästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen monille vanhoille laatikoille antanut jatkoaikaa päällystämällä, tosin tapetin jämillä enkä kankailla. Näistä tuli tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aiemmin päällystänyt paperilla, mutta kun noita kankaita riittää. Tätäkään kangasta en ihan varmasti olisi heti osannut mihinkään muualle hyödyntää. :)

      Poista
  3. Laatikoistasi tuli hienot! Kiitos ohjeesta;)

    VastaaPoista
  4. Jep jep, pari rumaa laatikkoa tuolla olisi. Kiitos ohjeesta! Kiva toi sun kankaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuo kangas on joku euron löytöverho kirppikseltä. En oikeastaan tiedä, mitä olen ajatellut, kun olen sen ostanut. :D Noihin laatikoihin se olikin oikein sopiva kangas.

      Poista
  5. Hyvä idea ja kivat laatikot! Harmi kun juuri ehdin heittää pari pois, kun olivat niin ruman väriset ja kuluneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olisit voinut tehdä jonkun ihanan tilkkupäällisen. :)

      Poista
  6. Upeat laatikot! Kiitos selkeästä ohjeesta! Suunnittelin laatikoiden kaunistamista serveteillä, mutta taidampas kokeilla tätäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serveteilläkin voi hyvin päällystää. Itsekin päällystänyt serveteillä joskus joitain pieniä rasioita.

      Poista
  7. Kiitos hyvästä ohjeesta:-). Laatikot ovatkin nyt niin kauniita sisuatusjuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kanneli! Teepä Sinäkin pari laatikkoa. :)

      Poista
  8. Minä olen ollut tosi tyytyväinen päällystämiini ompeluhuoneen laatikoihin. Itse liimasin kankaat alkumetreistä lähtien, pitääpä seuraaviin kokeilla tuota ompelua. Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ensin suunnittelin, että liimaan, mutta sitten hoksasin tuon ompeluvaihtoehdon. Ja onhan tuo siksikin hyvä vaihtoehto, että jos ja kun joskus laatikoihin kyllästyn, voin ottaa kankaat talteen ja hyödyntää ne vaikka johonkin tilkkutyöhän. Liimatut kankaat ovat laatikossa sitten kiinni hamaan loppuun asti. :)

      Poista
  9. Sievät laatikot! Etiketti-laput näyttävät ihastuttaville. Minä laiskana naisena liimasin kankaat, mutta näin ommellen laatikoista tulee kyllä parempia ja kankaat saa tarvittaessa jatkokäyttöön. Tilkkutyötäsi odotan innolla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna Mi! Liimaamalla olisi saanut kyllä nopeampaa, mutta minä pysyin nyt tällä omalla turvallisella ompelulinjalla. :)
      Tilkkutyö alkaa olla hyvällä mallilla. Jospa saisin sen aikataulun mukaisesti valmiiksikin. :)

      Poista
  10. Juuri otin kenkäostoksiini laatikon mukaan ja mietin, kuinka osaisin sen päällystää siististi. Olen käsitöissä mallia aloittelija, joten kiva kun täältä löytyi näin selkeä ohje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että! Onpa mukava, että ohjeista on iloa Sinulle! :)

      Poista