lauantai 27. huhtikuuta 2013

Yksitoista kysymystä ja vastausta




Otin vastaan blogihaasteen, 
jonka tarkoituksena on löytää uusia blogeja 
ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 


Haasteeseen kuuluu:
* Kertoa 11 asiaa itsestä.
* Vastata 11 haastajan tekemään kysymykseen.
* Etsiä 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
* Kertoa, kenet on haastanut
* Ettei saa haastaa haastajaa takaisin.





11 asiaa minusta:
*1. Olen vaimo yhdelle Miehelle.
*2. Olen äiti kolmelle Vauhtivekaralle.
*3. Olen opettaja monelle Pikkukoululaiselle.
*4. Ompeleminen on rakkain harrastukseni.
*5  Harrastan myös monenlaista liikuntaa, 
       joista kuntonyrkkeily, hiihto ja hölkkä on mieluisinta. 
*6. Oulu on synnyinkaupunkini ja 
      miellän sen kotikaupungiksikin varmaan loppuelämäni.
*7. Olen asunut Keski-Suomessa vuodesta 1999.
*8. Olen maistanut kahvia kolme kertaa. En ehkä maista neljättä.
*9. Makuhermoni vaatisi suklaata päivittäin.
*10. Luonto on minulle tärkeä. Onneksi asumme metsässä. 
*11. Kiltti äitikin on joskus vähän vihainen. Ai, vai vähän? kysyvät lapset.


11 vastausta, 
kysymykset on tehnyt Käsitöiden lumotussa maailmassa -blogin glenni:

1. Mikä on ollut vaikeinta käsityön saralla?
     - Saada ompeluaikaa juuri silloin, kun sitä haluaisi.
2. Suurin haasteesi?
     - Juurikin tuo edellinen, eli saada käytettyä hetket niin, että ompeluaika ei 
      ole pois liikaa lapsilta, mutta kuitenkin, että ompeluaikaa olisi riittävästi.
3. Täydellisin työsi?
     - Täydellistä ei ole vielä tullut, mutta monta hyvää kylläkin. Lapselleni 
      mieluisin on ollut myyräpaita. Kun se kävi pieneksi, kuva täytyi siirtää
      toiseen paitaan. :)
4. Mitä et ole uskaltanut kokeilla?
      - Ihanan juhlamekon haluaisin tehdä jostain juhlavasta kankaasta.
5. Miksi aloitit käsityöt?
     - Ai, miten niin aloitit? Olen tehnyt käsitöitä koko ikäni. Muoto on vain 
       muuttunut. Nyt päämuotona on ompelu. Yksi syy ompeluun on kaikki 
      ihanat kuosit. Mutta tärkeintä on varmaan se, että saa tehdä käsillä 
      jotain kaunista.
6. Onko suvussa muita käsityöihmisiä?
      - On sekä ammattikäsityöläisiä että harrastelijoita. 
7. Rypytyslangat vai framilon?
      - En ole koskaan nähnyt framilonia. Eli rypytyslangat.
8. Oletko romanttinen vai jalat maassa käsityöihminen? 
      - Aikalailla jalat maassa ihminen niin käsitöissä kuin muussakin 
       elämässä.
9. Tilaatko paljon käsityötarvikkeita netistä?
     - Kankaita tilaan liikaa, muita tarvikkeita vain tarpeeseen. 
10. Oletko ns. hamsteri eli ostat jotain kun pelkäät sen loppuvan - et siksi, että tarvitsisit sitä?
     - Olen hamsteri, mutta en osta suosikkikuoseja, vaan niitä, 
      jotka itseä oikeasti miellyttävät.
11. Kaikkien aikojen suosikkikuosi?
    - Bambi-kuosit jostain syystä ilahduttavat aina. 


Olen etsiskellyt haastettavia, mutta tämä on näyttänyt kiertävän useissa pikkublogeissa. En ota jatkosta stressiä - kuten en muulloinkaan yleensä ota. Jos sopiva haastettava löytyy, tartun sitten tilaisuuteen. :)




2 kommenttia:

  1. Kävin täällä taas kurkkaamassa. Tuliskohan nyt ajatuskin näkyville tähän... Kun oon pari kertaa koittanut kirjoittaa, että miten hyvälle mielelle täällä poiketessa tulee. Jutut on niin aidosti Outimaisia. Ihania. Tulee semmonen olo että kutkuttais itelläkin alkaa ommella. On vaan ompelukone sen verran surkuhupanen, että sillä ei ilokseen tikkaa :) Kuuluillaan! -Ulla

    VastaaPoista