sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Pieni harmaa norsu - käsinukke neuloen ja virkaten

 



Norsuhan se sieltä tulee.
Pieni ja pehmoinen. 
Iloinen vekkuli.




Nappisilmät innokkaasti tutkien, 
suuret korvat heiluen, kuunnellen, 
kärsä vipattaen tuoksuja aistien
norsu tarkkailee. 


Pontevasti eteenpäin!


Suurten korvien suojassa on turvaisaa.


Jos vähän jännittää, 
pelottaa tai nolottaa, 
suuret korvat pelastavat,
varmasti. 


Kylläpä puun suojasta onkin 
hyvä kuikuilla mielenkiintoisia asioita.


Iloisesti häntä huiskaa
ja kärsä ojentuu. 



Syksyhän sieltä on saapumassa. 
Otetaan se ilolla vastaan. 


*****

Tein siis käsinuken. 
Ensin neuloin kaksipeukkuisen lapasen
ja sen jälkeen virkkasin korvat. 


Korvat kiinnitin sormiin. 
Silloin niitä pystyy heiluttelemaankin. 
Hauska tuli!


sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Esikoululaisen uudet vaatteet

 

Tänä syksynä Nuorimmaiseni siirtyi
päivähoidosta esikouluun, 
kasvoi pienestä isoksi ihan silmissä. 
Äidin mieleen on mahtunut monenlaisia 
ajatuksia ja tuntemuksia. 
Päällimmäisenä ilo ja luottamus. 
Lapseni kyllä pärjää. 

❤❤❤


















Aamuisin Lapseni lähtee eskariin intoa täynnä. 
Hymyilen hän laittaa itsevalitsemansa repun selkään
ja tomerin askelin kävelee koulubussipysäkille.

Toivon Lapselleni tasaista koulupolkua, 
sopivasti hyviä ystäviä ja 
intoa uuden oppimiseen. 
Olet varmasti riittävän hyvä!
Uskon, että pienet siivet kantavat Lastani.

❤❤❤


Uusilla vaatteilla eskarin aloittaminenkin sujuu mukavasti. 
Housut on tehty Jujunan Hidden Treasure -kaavalla
ja Ottobren Saimilla (Ob 1/2009). 
Paidat on tehty Paapiin Myyryllä pienin muokkauksin. 
Hupparin kaava on Mekkotehtaan Kahden-paita.
Kaikki vaatteet ovat kokoa 122/128.

Kankaat on Kimmiltä ja Verson Puodista