tiistai 31. maaliskuuta 2020

Tähdet meren yllä



Tämä on mielenmyllerryksen aamu. 
Kahden viikon etäkoulunpito
vaihtuikin illalla kuudeksi viikoksi. 
Pinnalle meinaa pyrkiä
oma riittämättömyyden tunne, 
hallitsemattomuuden tunne, 
tietämättömyyden tunne, 
toivottomuuden tunnekin. 
Ne tunteet, 
jotka eivät auta 
eivätkä pelasta tässä tilanteessa. 

Kuin tilauksesta Ylen sivulla oli "ykkösuutisena"
Maaret Kallion haastattelu. (Klik)
Tänä aamuna en lukenutkaan sairastuneiden 
ja kuolleiden määrästä, 
niin kuin monena muuna aamuna. 
Tänä aamuna luin toivosta.
Siitä, miten valtava voima on toivolla. 




Mitä haastattelusta sitten poimin itselleni matkaevääksi
tähän päivään ja tuleviin?

- Toivo antaa voimaa ja suuntaa eteenpäin. 
- Toivo antaa uskoa, että vaikeiden ja toivottomienkin hetkien jälkeen, 
asiat voivat kääntyä vielä hyväksi.




- Toivo ei kiellä realiteetteja. 
- Toivo ei tarkoita yltiöpositiivisuutta. 
- Toivoa voi ruokkia toimimalla realiteettien puitteissa viisaasti.
- Toivo auttaa toimimaan.  
Niin viisaita virkkeitä. 
Niin viisaita sanoja. 
Tähän aamuun sopivia. 



Kaikista viruksista ja rajoitteista huolimatta
kevät on saapunut. 
Se on antanut itselleni voimaa. 
Mustasta mullasta  työntyy tulppaanin alkutapit. 
Maassa, joka oli juuri hetki sitten umpijäässä, 
on sittenkin elonmerkkejä. 
Kuja, joka oli ihan vasta vaarallisen liukas, 
on nyt haravoitavan paljas. 
Puiden silmutkin ovat turvonneet. 
Kevään jälkeen varmasti tulee kesä.
Sekin lisää toivoa. 



Toivoa on antanut pysyvyys. 
Voin luottaa, että aurinko,
joka laskee illalla olohuoneen ikkunan taakse, 
nousee aamulla kirkkaampana keittiön puolelta.
Niin tänäkin aamuna. 
Miten aurinkoisia ovatkaan olleet nämä karanteenipäivät?
Onneksi epidemia ei sattunut pimeimpään talviaikaan
tai loskaisimpaan syksyyn. 
Valo antaa toivoa. 


Itselleni luonto on ollut aina voimanlähde. 
Miten voimaannuttavaa onkaan potkutella jäällä 
auringon paisteessa?
Tuttua rantaviivaa on kilometritolkulla tai
järvenselkää silmänkantamattomiin. 
Se vapauden tunne. 
Siinä unohtuu huolet ja toivottomuus. 
Tai lenkki aamuauringossa peltomaisemassa.
Ensimmäiset muuttolinnut ovat jo tulleet, 
luottavaisina, niin kuin aina ennenkin. 




Jos kuitenkin olo on toivoton, 
mitä sitten?
Maaret Kallio ohjaa Ylen haastattelussa:
 -Silloin, kun oma toivomme ei riitä, 
toivo löytyy toisista ihmisistä. 

Huolehditaan läheisistämme tässä hetkessä. 
Kysytään kuulumisia ja tsempataan arjessa eteenpäin. 
Huolehditaan, ettei kukaan jää yksin. 
Välitetään. 

Toivoa Sinun päiviisi, 
terveyttä ja kevään pulppuavaa iloa!


❤❤❤


Ps. Kuvien lapaset 
neuloin Fb:n Taimitarhan yhteisneulonnassa. 
Lapaset ovat Niina Laitisen suunnittelemat
"Tähdet meren yllä". 
Musta lanka on heijastavaa Novitan Hohdetta, 
jonka sain Kuopukseltani syntymäpäivälahjaksi, 
koska "äiti tykkää langoista".
Valkoinen on Seitsemää veljestä. 


lauantai 21. maaliskuuta 2020

Varpaista varteen ja onnistunut tiimalasikantapää



Onpa kaunis aurinkoinen lauantaiaamu. 
Kantohanki, siellä missä on vielä lunta, ja
lumeton järven jää kutsuvat potkukelkkailemaan. 
En millään malttaisi istua kirjoittamaan blogia. 
Jospa kirjoittamisen aikana kireä pakkanen vähän hellittäisi
ja ulkoilu olisi sitten vielä mukavampaa. 



Mutta hei, katsokaa!
Minähän osasin tehdä sen tiimalasikantapään, 
joka edellisissä villasukissa jäi vaillinaiseksi. (Klik)
Tittidii, eikä ollutkaan niin vaikea
kuin aluksi tuntui.


Löysin viime syksyn Suuresta Käsityöstä sukkamallin, 
joka aloitettiin neulomaan varpaista. 
Kärjestä tuli kivasti pyöreä. 
Tykkään kyllä!



Varren tein ohjeen mukaisella joustavalla pintaneuleella. 
Supussa ollessaan se näyttää vähän palmikolta. 
Jalassa siitä paljastuu kiva verkkopinta.


 Näistä tuli kivat kotoilusukat. 
Erittäin harvoin pidän villasukkia kengissä.
Sen sijaan kotona kävelen joko avojaloin tai pelkät villasukat jalassa. 


Kotoilua tässä on tiedossakin useampi viikko. 
Ehtii neuloa, virkata ja ommella. 
Onneksi käsitöiden tekeminen on sallittua. 
Ensi viikonloppuna on netissä Käsityömessutkin (Klik), 
kun kaikki kevään oikeat messut peruuntuivat. 



Soitellaan ja lähetellään viestejä
tärkeille ihmisille, 
kun ei voida tavata kasvotusten.
Tankataan aurinkoenergiaa
ja ulkoillaan luonnossa. 
Ja tehdään käsitöitä. 
Siinäpä sisältöä päiviin. 
Toivottavasti pysytään terveinä!


❤❤❤

Käytetyt langat: Novitan Raita ja 
ja valkoinen Seitsemän Veljestä. 
Sukan ohje: Suuri Käsityö 11-12/2019.




keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Ajatuksia aamusella



Millä mielellä heräsit tähän päivään?
Millä mielellä aloit illalla nukkumaan?
Mietitkö, mitä kaikkea tästä seuraa? 
Luulen, että moni on miettinyt. 
Minäkin mietin.
En peloissani, enkä kauhuissani. 
En hysteerisenä, enkä panikoiden. 
Ehkä vähän epäuskoisena. 
Ehkä ihmetellen. 
Jännittyneenäkin.
Voiko tämä olla totta?




Tänään sulkeutuivat Suomen koulujen ovet. 
Tänään lapset jäävät etäopetukseen
ja me opettajat etäopettajiksi. 
Ennen tätä blogipostausta laitoin oppilailleni viestit, 
mikä on tämän päivän ohjelma. 
Oppilailleni, 
joista muutama tuli eilen kouluun kuin lomaa odottaen. 
Oppilailleni, 
joista osa tuli kouluun jännittyneenä, 
kuinka selvitä kouluhommista itsekseen. 
Oppilailleni, 
joista osa surkutteli, 
ettei kavereita näe livenä viikkoihin. 
Oppilailleni, 
joista osa odotti innostuneena,
mitä tuleman pitää.
Tsemppiä teille kaikille tähän 
ensimmäiseen etäpäivään!
Ja jokaiseen tulevaankin!




Uusi tilanne hämmästyttää. 
Saa aikaan paljon kysymyksiä, 
epävarmuutta ja pelkoakin. 
Tuntemiset ja ajatukset on hyvä sanoa ääneen, 
ettei mieleen kasva iso mörkö. 
Kuunnellaan näissä asioissa toisiamme. 
Luodaan läheisillemme toivon näköaloja. 
Kannustetaan toistamme arjessa eteenpäin.
Uskotaan, 
että yhdessä voitamme
näkymättömän vihollisen. 




Pimeän, melko lumettoman talven jälkeen näyttää kevät tulevan. 
Aurinko nousee aikaisin aamusella ja paistaa päivällä kirkkaasti. 
Vesi tippasee räystäältä ja talitinttikin on aloittanut kevätkonsertin. 
Haetaan kevään tulosta ja ulkoilusta voimaa päiviin. 
Heräävä luonto antaa ihmeesti energiaa.


Toivon Sinulle onnellisia, 
terveitä kevätpäiviä. 
Yhdessä kyllä selviämme tästä. 


❤❤❤

Kietaisin lauantaina kranssin ulko-oveen 
pajunkissoista ja pikkunarssisseista. 
Idean sipuleineen laitetuista narssisseista 
nappasin kevään Ihana-lehdestä. 
Käsityöt on onneksi sallittuja poikkeusoloissakin. 


❤❤❤

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Ystävänpäiväsukista säärystimiksi


Enpä muistakaan, 
miten pitkä aika ehti kulua edellisestä 
kirjoneuleen neulomisestani.  
Nyt kuitenkin neuloin kirjoneulesäärystimet. 

Intouduin mukaan Niina Laitisen Taimitarha-ryhmän (Fb) 
yhteisneulontaan (KAL=knit along).
Tarkoitus oli neuloa ystävänpäiväksi pitkävartiset sukat. 
Heti alkuunsa tein itselleni selväksi, 
että ihan aikataulussa en voi pysyä
ja sukkien sijaan teen säärystimet. 
Säärystimille on enemmän käyttöä
tällaisella leggarinaisella. 








Tulihan näistä tosi mieluisat. 
Langat valitsin omien jemmojeni perusteella.
Ainoa miinus on aloitusresori. 
Sen olisin voinut neuloa pienemmillä puikoilla. 

Tänään Taimitarha-ryhmässä alkaa uusi yhteisneulonta. 
Nyt neulotaan lapasia, 
joiden nimi on houkuttelevasti 
"Tähdet meren yllä". 

Eilen illalla taivas oli tähtikirkas. 
Meri puuttui, 
mutta hetki oli maaginen. 
Maaliskuun alku, plus 4 astetta ja tähtikirkas taivas. 


❤❤❤

Käyttämäni langat:
Turkoosinsininen on Novitan Jussia 
ja muut Seitsemää veljestä. 

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Kauluri ja paitoja - tarpeeseen



Kun lapset kasvavat, 
vaatteita ei tarvitse enää ommella niin paljon. 
Hihat eivät jää puolessa vuodessa lyhyiksi ja polvet eivät enää kulu puhki. 
Toisaalta lapsille tulee myös vaatteiden suhteen mielitekoja, 
joita saa vain ostamalla. 

Nyt tuli kuitenkin tarve parille peruspaidalle
 ja ihan tavalliselle kaulurille. 



Kaulurin neuloin parissa, kolmessa illassa. 
Lanka on pehmeää ja lämmittää kivasti 
tuulessa ja tuiskussa. 



Paitoihin valittiin jemmoista Pojalle mieluisat kuosit. 
Malliksi valitsin ihan peruspaidan. 





Olipa kiva ommella. 
Ja vielä kivempi, kun näkee vaatteet käytössä, 
kantajalleen just sopivana. 

Mukavaa viikonloppua!
Nautitaan ja rentoudutaan!


❤❤❤

Paidan kaava: Plain Basic, Ottobre 1/2019, koko 152cm. 
Kaulurin mukailin aiemmin tekemieni kaulurien pohjalta.
Spinnerikangas on Majapuulta 
ja kalakangas Unelmankin ompelin -verkkokaupasta.