keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Mustavalkoisia vaatteita uusilla ja vanhoilla kaavoilla


Montakohan Mekkotehtaan Ainoa olen tehnyt? 
Pitkästi yli kymmenen. 
Pienin muokkauksin.
Vaihtelu varmaan virkistäisi. 


Kuin tilauksesta Työkaverini 
toi vanhan, aikansaeläneen vaatteensa minulle. 
Että tekisinkö hänelle uuden samanlaisen,
kun ei kaupasta enää saa samanmoista.
Olisikohan minun mallinen?


Leikkasin vaatteen kappaleiksi. 
Piirsin kaavat. 
Leikkasin kankaat. 
Ompelin.
Tein pieniä muutoksia.
(Ja vielä pitää tehdä muutamia pieniä muutoksia:
esim. pienentää kädenteitä.)

Just mieluisa itselle!


Leggarit sen sijaan ompelin aiemmin muokkaamallani, 
hyväksi havaitulla kaavalla. 
Tämänkin kaavan alkuperä on puhkikuluneissa ostoisissa housuissa.
Miten tykkäänkään yksivärisen yläosan kanssa 
kuviollisista legginsseistä!
Ja mustavalkoiset ihan parhaat!
Mies puhuu jotain kalsareista, 
mutta antaa puhua. 
Mitäpä mies ymmärtäisi naisen 
kuviollisista housuista!? 😃



Minusta huiput! 

Ihan yhtä huippufiilikset 
eivät viime syksynä tulleet tästä hupparitakista. 
Mukava päällä, 
mutta... 
Peilissä ja kuvissa näyttää ihan teltalta
ja nainen pallolta.
Mielikuvissani yhdistelmän piti näyttää
joltain ihan muulta. 


Heitin hupparin talveksi odottamaan remonttia. 
En innostunut. 
Ei ollut aikaa turhuuteen:
muokata justiinsa valmistunutta vaatetta.
Päätin sovittaa uudelleen. 
Keväällä. 


Eihän se miksikään ollut talven aikana muuttunut. 
Eivätkä ajatuksetkaan. 


Ei tästä tullut työvaatetta
eikä kaupassakäyntitakkia. 
Tuli hyvä kotipihailukampe.
Tässä on hyvät taskutkin.


Että ei muuta kuin haravahommiin!
Neljän päivän lomakin tulossa. 
Ja syksyllä varisseita lehtiä tantereella riittää.


*****

Ps. Hupparitakkikaavassahan sinänsä ei ole mitään vikaa, 
mutta tein liian ison. 
Ja ehkä joku muu kuin mustavalkoinen pallokuosi pukisi paremmin.
Kaava löytyy Suuresta Käsityöstä 7/2017 (Klik)

Pps. Mehukekkerit-blogissa vietetään mekkotoukokuuta. (Klik)
Ehkä musta tunikainen vaate voidaan laskea melkein mekoksi. 

Ppps. Mustavalkoisten ompelusten jälkeen on muuten tiedossa
 vaaleanpunaista ja söpöä, 
vauvakoossa. 

12 kommenttia:

  1. Oiii miten kauniita vaatteita jälleen oletkaan ommellut <3 Misttä tämä pallollinen ihanuus onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voitin pallollisen neuloksen joskus jostain arvonnasta. Olisiko ollut KatiKoon valikoimassa pari vuotta sitten. :)

      Poista
  2. Minusta pallohupparitakki näyttää ihanan rennolta, ei kuvissa ollenkaan liian suurelta. Eikä pallokuosikaan yhtään vaikuta huonolta valinnalta. Mutta niinhän se on että kaikkia kuoseja ei vaan tunne omikseen. Mukavaa kevättä ja kesän odotusta!

    <3: Suvi
    tuulenlaulu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta se näyttää vähän hölkkänän väljältä, mutta kotipihalle se sopii vallan mainiosti. :) Mukavaa kevättä Sinullekin! :)

      Poista
  3. Ihana tunika! :) Ja legginsejä pitäis olla aina joka lähtöön, ei vaan itellä oo, ku ei kaupasta löydy, enkä osaa tehä. Höh! Takkikin on minusta kiva, rennon näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuosta tunikasta tuli kerralla sellainen minun suosikki. Noita kaikissa väreissä! :)

      Poista
  4. Oletpa taas kivoja vaatteita ommellut! Mitäpä sitä hyväksi todettua kaavaa vaihtamaan, kun kuoseilla ja pienillä muokkauksilla niistä saa kuitenkin eri näköisiä. 😊

    Tuo hupparitakki on juuri hyvä noin, niin rennon ja mukavan näköinen! Ja monikäyttöinen. 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta kyllä sitä välillä on kiva kaavaakin vaihtaa. :)
      Semmonen rento tuosta hupparista tosiaan tuli. Olisin halunnut siitä sellaisen reippaan ja pirteän, mutta siitä tuli semmonen rento teltta. :D Mutta onhan se telttailukin aivan mukavaa. :)

      Poista
  5. Minulla on Pikkupiltin Ruskamekko ollut sellainen luottokaava viimeiset vuodet.. Nyt olen tainnut löytää toisen yhtä hyvän.. Kyllä se vaihtelu virkistää kaavoissakin! :)

    Kivoja vaatteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se Ruskamekko näyttääkin hyvälle. Itse en vain ole sitä testannut, kun on ollut Mekkotehtaan Aino. :D

      Poista
  6. Vaikka leggarit on villit kuvioltaan niin ne on tosi hienot juuri yksivärisen kanssa. Takista tykkään myös, juuri sopivan reipas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ei tuollaisia leggareita voi pitää edes kuosillisen yläosan kanssa. :)

      Poista