tiistai 8. elokuuta 2017

Loma loppuu, työt jatkuvat - ompelin suojakansia




Elokuu, 
loman loppuminen, 
koulun alkaminen, 
töiden jatkuminen.
Se aika on käsillä juuri tänään. 


Työ, 
usein arkista kuin farkku,
tiivistä, kestävää, samanlaista.
Onneksi seassa on kimaltavia hetkiä, 
onnistumista, 
osaamista, 
oppimista
kuin pieniä paljetteja farkulla. 

Uuden lukuvuoden kunniaksi
ompelin itselle työnnäköiset kannet opekalenteriin. 





Kalenterin lisäksi käytän töissä 
inspiraatiokansiota. 
Toivon, 
että siellä olisi sisältöä vielä toukokuussakin. 

Inspiskansio sai myös farkut suojakseen. 
Oman nimeni tilkkuilin kanteen. 
Toivon, että minulla riittäisi taitoa 
kohdata luokassa päivittäin jokainen lapsi 
omana itsenään, 
omalla nimellään, 
omilla taidoillaan,
omana persoonana. 


Ja sitten on se takatasku. 
Jossa on se viimeinen vinkki tai idea, 
kun olo on neuvoton
ja kaikki keinot on käytetty. 
Takatasku kuin hätävara.
Toivon, että takataskulle on harvoin käyttöä.


Tänä aamuna tällaisissa ajatuksissa, 
monenlaisissa mietteissä.

Innostuneena, 
sillä jokaisessa uudessa alussa 
on uusi mahdollisuus. 

Jännittyneenä,
sillä vaikka kaikki on tuttua, 
aina jokin uusi asia yllättää.

Haikeana, 
sillä vapaat lomapäivät ovat takana, 
edessä on aikataulut ja kalenterit.


Onnellista koulusyksyä
koululaisperheisiin 
ja jokaiselle kollegalle.
Voimia arjen kohtaamiseen meille kaikille!



*****


Olen tehnyt kalenterin kansia aiemminkin. 
Täältä löytyy teko-ohjeetkin suojakansiin. (Klik)
Tällaiset siis voi tehdä ihan mihin tahansa kirjaan tai kansioon. 

Näissä kansissa käytin kierrätysfarkun lisäksi nahkapaloja. 
Samoista nahkapaloista tein viime syksynä työlaukun. 
Se löytyy täältä. (Klik)

18 kommenttia:

  1. Oi olisitpa lapseni opettaja. Taitava käsityöläinen, lapsia arvostava.

    VastaaPoista
  2. Outi!!!Taas niiiin ihana👍😀T. Lellu

    VastaaPoista
  3. Mukavaa ja rikasta uutta kouluvuotta! (: Tärkeää työtä teet, ja ihania kansia olet ommellut. Miulla taas työt loppuu ja opiskelut jatkuu, höh!

    VastaaPoista
  4. Farkusta muotoutuu oikeastaan mitä vain, leikatuista pikkuosista saa kivaa koristetta, jo saumat ovat nättejä. Omat kansionkannet ovat hieman erilaiset, mutta ehkä saavat noita tikattuja kukkia, helposti. Reipasta mieltä uudelle kouluvuodelle, täällä kuumassa etelässä ei osaa ajatella vielä alkavaa koulua, yli kuukausi aikaa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irmeli, kommentista! Farkku on kyllä niin monikäyttöinen. Ihan minun suosikkimateriaali. Justiinsa yksi päivä perkasin omaa farkkulaatikkoani ja tutkin, miten ihania yksityiskohtia niissä onkaan. :)

      Poista
  5. Farkusta on moneksi; farkku kestää kulutusta ja katseita. Se on aina muodissa. 💙
    Kivoja yhtymäkohtia löysit farkkukankaasta ja arjesta. Ja kiva kierrätysidea taas!

    Toivottelen sinulle iloa ja intoa työpäiviin! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu! Kylläpä olikin työntäyteinen ensimmäinen työviikko. Jospa lähiviikot eivät olisi ihan yhtä täynnä. :)

      Poista
  6. Kaikkea hyvää alkavaan lukuvuoteen. Erityisesti hymyilytti tuo vertaiskuva takataskusta kansion kannessa, vaikka sinun käsityösi ovat niin hienoja että saavat minut aina hymyilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! Oli vaan ihan pakko laittaa tuo tasku tuonne taakse. Niin monesti puhutaan, että napataanpa viime hetken vinkit takataskusta, niin nytpä on tuokin paikka konkreettisesti olemassa. :)

      Poista
  7. Iloista arjen aloitusta teille 😊 Me lomaillaan vielä muutama päivä ennen kuin meidän arki pyörähtää käyntiin. Näppärät kannet olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iloista arkea teillekin. Se tieten alkaa tulevalla viikolla. :)

      Poista
  8. Kiva kierrätysidea, hauskat tilkkukirjaimet ja minuakin hymyilytti tuo ajatus takataskusta :). Toivotaan, ettei sinne tarvitse montaa kertaa turvautua! Täälläkin arki on pyörähtänyt täydellä tohinalla taas vauhtiin, kalenteri täyttyy merkinnöistä ja muistettavista jutuista :). Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arki on kyllä ollut viimeiset pari viikkoa niin tohinaa, ettei haittaisi vaikka välillä olisi jo vähän rauhallisempi päivä tai parikin. Nyt olen nauttinut kyllä viikonlopun rauhasta. Onneksi se aina katkaisee työviikon. :)

      Poista
  9. Tosi kauniit suojakannet! Farkku onkin ihan huippumatsu, se taipuu moneksi. Kivasti olet yhdistänyt tilkkuilua ja nahkatöitä. Ihanat tikkaukset ja paljettikoristeet. Lukuvuosi on alkanut siellä varmasti täydellä tohinalla. Tsemppiä sinulle sinne, toivottavasti ehdit nyt viikonloppuna huilia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä on alkanut tohinalla tämä syksy ja flunssankin sain kylkiäisenä. Itsekin tykkään farkusta materiaalina. Ja kierrätysfarkku on monesti niin ihanan pehmeää käsitelläkin. Itsekin tykkään näistä kansista. Just mahtavan väristä tuo sininen nahka farkun kaveriksi. :)

      Poista