perjantai 16. joulukuuta 2016

16.12. Jouluhalko




Joulukuun kuudestoista. 


Taas on
jouluisen herkun vuoro. 
Jouluhalko. 

Suklaisen kermakuoren alta löytyy 
pehmeää suklaakääretorttua
ja makoisaa täytettä. 




Suklaakääretortun ohje:

 4 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta. 

Ensin vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi. 
Siihen lisätään siivilän läpi kuivat aineet, 
jotka on sekoitettu keskenään. 

Taikina levitetään reunalliselle uunipannulle 
leivinpaperin päälle.
Se paistetaan 225 asteessa uunin alatasolla
6-8 minuuttia. 

Kypsä pohja kumotaan sokeroidulle 
leivinpaperille jäähtymään. 
Tätä halkoa varten tein kaksi kääretorttua.


Tässä täytteenä on aprikoosihilloa, 
jonka päällä kermavaahtoa, 
jossa raastettua tummaa suklaata

Pinnassa on kermavaahtoa, 
joka on maustettu kaakaojauheella. 
Kaakaojauhetta on ripoteltu 
myös pintaan siivilän läpi. 
Pintakuviointi on tehty haarukalla.


Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaan 
esim. luumuhilloa ja kermarahkaa tai 
perinteisen unelmatortun voi-tomusokeritäyteen. 

Ei muuta kuin kokeilemaan
ja herkuttelemaan, 
vaikka jo neljäntenä adventtisunnuntaina. 





*****


Ps. Tänään voi vielä osallistua arvontaan 
eilisessä luukussa. 



4 kommenttia: