sunnuntai 21. elokuuta 2016

Openako?




Openako?
Opena.




Monenlaisia tilanteita
pitkin päivää.
Iloisia ja hauskoja,
oivaltavan onnellisia,
opettavaisia.
Hermojakiristäviä, 
haastaviakin.

Välillä ei tiedä, 
välillä ei osaa.
Välillä osaa sujuvasti.
Välillä on ihan neuvoton, 
muulloinkin kuin jumiutuneen kopiokoneen kohdalla.



Välillä pitää pysähtyä,
tuumata hetki
ja katsoa,
mitä taskuista löytyy. 

Välillä lirularulorun luikautus, 
välillä pähkinäinen pulma matematiikkaan.
Välillä vain nippu avaimia
oviin, laatikoihin, lukkoihin.
Joskus avain kiperään kysymykseenkin.


Päällimmäisenä jokaisessa päivässä onnistumiset.
Arkiset onnistumiset 
ja loistavat itsensä ylittämiset.
Niitä minä toivon.
Onnistumisen sanoja lapselle
Onnistumisen sanoja työkaverille.
Onnistumisen sanoja itselle.
Eikä vain sanoja, 
vaan se tunne.


Iltapäivällä 
A on opiskeltu, 
ykkönen piirretty,
porkkana maalattu
ja pallo heitetty.
Aapinen sujahtaa reppuun.
Aakkoslaulu soi hetken mielessä.
"Heippa ope!
Huomenna uudestaan, 
joohan?"

Luokkaan laskeutuu hiljaisuus.
Ope jatkaa vielä hetken
Kirjoittaa wilma-viestin.
Laittaa hymymerkin perään.
Hyvä päivä
 - tänäänkin.


Kotonakin odottaa aapinen.
"Isä jo kuunteli,
nyt sun vuoro."
Oppimisen ilo.
Osaamisen ilo.
Lukemisen ilo.
Yhteinen ilo.
Tärkeä hetki.


Openako? 
Ainako?
Kotona äitinä,
vaimona.
Vain töissä opena.
Omana itsenä joka hetki.



******



Hauskan Openako-kuosin ostin Pehemiältä aikoja sitten.
Kaavana on Mekkotehtaan Aino,
liivimekoksi muokattuna 
ja taskut lisättynä. 



18 kommenttia:

  1. OI, miten ihana open paita, äitin paita jne...oletko itse tämän painanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kun olisinkin. En todellakaan osaa mitään näin hienoa kuvaa tehdä. Tämä on valmis kuosi, jonka olen joskus vuosi sitten ostanut Pehemiältä ja nimeltänsä siis Openako. :)

      Poista
  2. Ihana kangas (enpä ole ennen nähnyt) ja kiva runo! Molemmat sopisivat minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kangas taidettiin myydä loppuun tosi nopeasti, jos en ihan väärin muista. Olisiko ollut viime talvena? :)

      Poista
  3. Ihana Ope, ihana äitiopettaja , opettajaäiti. Sinun tekstisi soljui taas niin kivasti kuin vene laineilla. Tykkäsin aiheesta ja virkapuvusta. Molemmat just eikä melekeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisuseni! <3 Tällä kertaa kuvat odottelivat tekstiä muutaman päivän, kun sitä ei vain syntynyt. Sitten se yhtäkkiä napsahti. Ehkä töiden alku on sen verran verottanut voimia, että tekstitkään ei synny luonnostaan. Tai sitten niin paljon ajatuksia päässä, että ne eivät kunnolla mahdu seilaamaan. :)

      Poista
  4. Olipa kivasti kirjoitettu! Omana itsenä joka hetki. Opena useimmille, kun ulko-oven aikaisee. Kotona äitina ja vaimona. Niinpä! Sitähän se useimmilla opeille on. Niin hauska kuosi mekossasi. Hyvä kaava. Passaa just sinulle! -Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omalla persoonallahan sitä tätäkin työtä tehdään. Niin kuin suurinta osaa ammateista. Tämä kuosi oli sellainen open-pakko-saada kuosi. Olin silloin vielä hoitovapaalla, kun tämä kangas tuli markkinoille, mutta näin tämän syksyn työvaatteena. Tykkään kyllä tästä Mekkotehtaan Aino-kaavasta. Passaiskohan se sullekin? :)

      Poista
  5. Varmasti palkitsevaa mutta raskastakin työtä tuo opettajan homma! Onpa osuva kuva, kiva paita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Palkitsevaa kylläkin. Oppimista, osaamista, keksimistä, kasvamista ja kehittymistä on niin antoisaa seurata. Toki tässä työssä on omat haasteensa ja raskautensa, mutta pääasiassa mukavan reipasta työtä. :)

      Poista
  6. Hauska ja hyvänmallinen mekko - hyvin opemainen :). Kyllä sitä tänä päivänä opettajat pääsevät/joutuvat varmasti vaikka millaisiin tilanteisiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuli tästä aika opemainen vaate - kieltämättä. :) Ei varmaan ihan joka työpaikkaan kävisi virka-asusta. Olen ollut alalla pian kaksikymmentä vuotta. Kyllä tämä ammatti on sinäkin aikana muuttunut paljon. Eikä kaikki muutos ole vain positiivista, vaikka sitä myönteistäkin muutosta on tapahtunut.

      Poista
  7. Löysin blogiisi ekaa kertaa kesän blogitapaamiskommenttien perusteella jonkun blogista (unohdin jo kenen). Itse en tapaamiseen ehtinyt ja se on harmittanut kovasti. Ehkä joskus vielä.
    Monenlaista käsityötä löysin täältä. Taitoa sinulta löytyy ja ideaa ja inspiraatiota myös roppakaupalla. Taidanpa jäädä seurailemaan blogiasi.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa, Näppi! :) Mukavaa viikkoa Sinullekin! :)

      Poista
  8. Hauska paita! Sopii hyvin sinulle :) Meidän vanhin aloitti nyt ekaluokan ja on niin hauska seurata hänen intoa. Koulu on kaikkikaikessa, hän muka niin iso ja opettaja suuri idoli! Ihana PieniIso koululainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teilläkin on arki sitten muuttunut jonkin verran. Se on merkittävä askel lapselle ja kasvun paikka vanhemmille. Ekaluokkalainen on jo niin iso, mutta sisällä se sama pieni. Tarvii syliä, rutistelua, kannustamista. Tuo idolina oleminen on varmaan tämän työn haastavimpia puolia. :) Muistorikasta syksyä Teille ja onnea Pienen koulutielle! <3

      Poista