tiistai 4. elokuuta 2015

Q & A Liebster Blog Award -haaste



Kysymyksiä ja vastauksia.
Haastetta ja haastamista.
 Weekend Chic-blogin Piia heitti haasteen.
Kiitos, kiitos!
Nytpä sitten kysymyksiin vastauksia. 
Ja kysymyksiä uusille haastettaville.


Haasteen säännöt menevät näin:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.



1. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivillä.
Vain kolmella?!
Olisi niin paljon hyviä adjektiivejä, sopivia.
Herkästi-inspiroituva, elämänmyönteinen, kotinen.


2. Kerro yksi hauska muisto opiskeluajoistasi.
Kurssikaverillani oli huono näkö. 
Lopulta hän hankki silmälasit kavereiden painostuksesta.
Käytävällä tavatessamme hän ei ollut tuntea minua:
"Ai, sää näytät tältä!
 Miten mää oonkin ajatellut, 
että sun ääni ja ulkonäkö ei yhtään passaa yhteen. 
Nyt ne on sopusoinnussa." :D


3. Oletko mieluummin kameran edessä vai takana?
Voi, että!
Mä en oo yhtään linssilude.
Eli kameran takana. 
Olisi vain niin mahtava oppia ottamaan hyviä kuvia.


4. Mitä suunnitelmia sinulla on blogillesi syksyllä?
Ei siis mitään erityistä.
Tuttua ja turvallista pikkuakkaa tulossa.
Työn alla on peruspertsojen lisäksi neljä juttua,
joita en ole koskaan ennen tehnyt.
Vanhan sohvan kunnostaminen,
pinnasängyn tuunaus,
tilkkupeitto ohjeen mukaan
ja quiet book.
Toivottavasti kaikki ne valmistuvat syksyn aikana.


5. Mitkä blogit ovat sinun päivittäisellä lukulistallasi?

Minun oma blogihetkeni on aina aamulla klo 6-8.
Kolme kuppia hyvää teetä ja lueskelen siinä hörppiessäni niitä blogeja, 
jotka sattuvat sopivasti silmään. 
Paljon käsitöitä, sisustusta ja lapsiperheen arkea.


6. Kerro yksi asia mitä et vielä ole kertonut itsestäsi julkisesti.
On paljon asioita,
joita en ole kertonut julkisesti.
Enkä kerro!
(Tämähän on käsityöblogi.)
Paljastetaan nyt kuitenkin semmonen tieto,
että viime kesästä paino on pudonnut 6 kiloa.
Ensi syksyyn mennessä pitäisi tippua 10 kiloa lisää.
Hiljaa hyvä tulee.
Itsensä haastamista!


7. Lempipaikkasi?
Lämmin sauna, hyvät löylyt ja hämäryys.
Ikkunasta voi näkyä lainehtiva heinäpelto
tai tähtikirkas talvinen taivas.
Rentoudun saunanlauteilla joka ilta.



8. Oletko enemmän haaveilija vai toteuttaja?
Toteutan koko ajan ja haaveilen samalla.
Kumpi olen silloin enemmän?


9. Mikä vaate on lempivaatteesi ja miksi?

Villasukat.
Ne jalassa kuljen aamuisin kesät talvet.
Se ihana lämpö ja villan tuntu.


10. Onko sinulla lapsia?

Onhan minulla neljä vekaraa,
vauhdikasta, villiä ja venkulaa.
Koululaiset Poika ja Tyttö, 
Eskariinmenijä
ja vuoden vanha Onniliini.


11. Lempikirjasi ja miksi?
 
Milloin viimeksi olen edes lukenut pelkästään itselleni jotain?
Nykyään tulee luettua vain lastenkirjallisuutta.
Lastenkirjoista eniten tykkään Pupu Tupunoista, 
jotka ovat yhtä vanhoja kuin itse.
Niin nostalgisia.
Nykytuotannosta olen mieltynyt Mimmi Lehmä-kirjoihin 
ja Siiri- ja Eetu-kirjoihin.
Ihan hulvatonta huumoria aikuisen nauruhermoonkin. 
Lastenkirjojen lisäksi tulee luettua ja selattua
leivonta- ja kaavakirjoja.
Nyt ei tule edes yhdenkään romaanin nimeä mieleen!



Sitten uudet kysymykset vastattavaksi:


1. Mikä on blogisi nimen historia?
2. Miksi aloitit bloggaamisen?
3. Mikä on blogisi rakkain/tärkein postaus?
4. Teetkö blogiasi enemmän itsellesi vai yleisölle? 
5. Millä kolmella adjektiivilla kuvailet blogiasi?
6. Mitä omaa harrastustasi et ole koskaan vilauttanut blogissasi?
7. Liittyykö blogisi mitenkään ammattiisi?
8. Mikä bloggaamisessa on vaikeinta?
9. Mikä on ensimmäinen käsityömuistosi?
10. Oletko mieluummin suunnittelija ja haaveilija vai tekijä ja toteuttaja?
11. Mitä juttuja on tulossa blogiisi syksyn aikana?

Ja näihin kysymyksiin haastan vastaamaan seuraavien blogien pitäjät:



*****

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan todisteeksi kesäompeluista.
Onniliinille perusvaatetta tilkkusista ja jemmatuista kivoista kuoseista.





Postauksen muut kuvat on kaiveltu koneen kansioista.
Ne kuvaavat minun mielipaikkojani.




16 kommenttia:

  1. mielenkiintoinen haaste :) kysymyksineen ja vastauksineen...onnea kilojen pudottamisesta,pikku-hiljaa hyvä tulee ;) mulla alkaakin seuraavan vuoden pudotus-haaste :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, seuraavan vuoden?
      Minä olen laittanut tällaisen pitkän ajan tavoitteen painonpudotuksessa. Tarkoitus on ollut pudottaa 10kg/vuosi, niin olisin päässyt normipainoon kahdessa vuodessa, mutta nyt kun sairastelut pysäyttivät pudotuksen, niin tavoite menee kolmannen vuoden puolelle. Ei haittaa. Hitaasti hyvä tulee. :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Tämä olikin jo kolmas haaste ihan lähiaikoina ja kovasti on ollut jo ajatuksen asteella niihin osallistuminen. Yritänkin yhdistää kaikki kolme samaan postaukseen (saa nähdä kuin käy ;) )! Kiva oli lukea sinun vastauksia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti haasteesta! Voipi olla että nyt jää osallistuminen kun olen pariin saman tapaiseen aikaisemmin jo vastaillut. Kiva kuitenkin kun haastoit minut:)) Hauskat sun vastaukset ja Onniliinikin näyttää olevavan vauhdissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onniliini on AINA vauhdissa. Ei meinaa aina tämä mamma pysyä kyydissä. :)
      Joo, ei stressiä näistä haasteista... :D

      Poista
  4. Oijoi,tähänhän pitää ihan valjastaa aivonystyrät hommiin :D Katotaan,mitä syntyy. Kiva lukea sinun vastauksia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta Pikku-Akka! Olen saanut kolme haastetta tämän aiheen tiimoilta joten kirjoitettavaa riittää! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Minäpäs jään odottelemaan. Ja olet sinä varmaan jotain käsityötäkin kesällä tehnyt, kun sinusta ei ole vähään aikaan kuulunut. ;)

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, täytyy mietiskellä joku ilta vastauksia. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Yritin tehdä helppoja kysymyksiä blogiin liittyen. :)

      Poista
  7. Olipas mukava hieman enemmän tutustua Pikku Akkaan (toivottavasti tämä ei ole jo toinen kommenttini tähän postaukseen, kun luulin jo vastanneeni). Onniliini on niin suloinen <3 ja uudet vaatteet myös :). Kiitoksia haasteesta, kysymykset ovat sen verran mielenkiintoisia, että koetan niihin vastailla jossain yhteydessä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna Mi! Kiva, jos innostut vastaamaan haasteeseen. Ei kiirettä, jossain sopivassa vaiheessa. :)

      Poista
  8. Kiitos haasteesta:-) . Minullakin kolmas. Samat ajatukset kuin Eerikalla, että jos saisi yhdistettyä. Ei tahdo tuota ylimääräistä aikaa olevan oikein:-) . Mutta niin mukava lukea muiden vastauksia, niin kuin nyt sinun. Kivat kysymykset olet kyllä keksinyt:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää niin ymmärrän, Kanneli! Aika on koko ajan rajallinen. Tuntuu, että sitä on aina liian vähän. Nappaa haasteeseen kiinni, jos tuntuu, että aika antaa myöten. :)

      Poista