sunnuntai 21. joulukuuta 2014

4. adventti - Joko on joulu? (21.12.)




Joulu on lähellä.
Enää kolme yötä. 
Joko joulu voi tulla? 


Sininen hämäryys.
Lumen peitto 
puilla ja pensailla.
Kaunista.


Pienillä tontuilla on kiirettä.
Tarkkailua, kurkkimista,
tirkistelyä, tarkastelua.
Jännitys tiivistyy.


Koti pukeutuu jouluun.
Leikkihuoneen satutuolikin.
Sen syliin vuorollaan uppoutuu 
sadun äärelle
niin Vekaratontut,
Pikku Akka kuin
Mökin Ukkokin. 


Joulukaapin koristetontut 
ovat löytäneet paikkansa.´
Leikkihuoneesta.
Saunasta.
Keittiöstä.


Adventtikynttilöiden neljäs
on syttynyt tänään.
Joulu on niin lähellä.
Kolmen yön päässä.


Mitä sinä aiot tehdä vielä ennen joulua?


Minä haluaisin 
paketoida pari lahjaa,
pestä lattiat 
ja vaihtaa keittiön verhot.
Mutta en tänään.


Tämän päivän ohjelmassa: 
* aamulenkki sinisessä hämärässä
* iso kasa Vekaroiden kanssa satukirjoja
* ruoka pizzeriasta
* illalla kauneimmat joululaulut
Kuulostaa ihanalle!


Ja joulu on niin lähellä.
Nautin siitä ajatuksesta. 



*****

Pst! Tuo satutuoli on päällystetty
kylkiäisfleecepeitolla sekä
valkoisella vanhalla vessan matolla, 
joka on vaarallisen liukas laattalattialla, 
mutta ihanan pehmeä nojatuolissa. :)




6 kommenttia:

  1. Ihania joulukuvia, jouluajatuksia. Joulun palaset alkavat olla koossa, joulu on valmis. Auvoista aikaa! Tänään ihana lepopäivä ja sitten viimeinen riipaisu arjen tullen...Sunnuntain iloa ja mukavia hetkiä päivän suunnitelmien parissa. Me lähdetään savusaunomaan mökille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulenkki tehty. Olipahan ihanan raikas sää ja paljon pöpperölunta. Kylläpä tulikin kunnon hiki. Nyt maistuu kyllä makoisa pizza.

      Poista
  2. Ajatella, enää kolme yötä... kyllä joulukuu on mennyt taas nopsaan! Tänään me olla möllötetään ja juhlistetaan vielä pikkuisen meidän nelivuotiasta yhden kummin kera! Huomenna olisi tarkoitus tehdä loput siivot, käydä kaupassa ja hakea illalla kuusi ♥ Tiistaina voikin sitten ottaa rennosti ja vaikka ulkoilla koko perheen voimin ja odotella jännittynein mielin aattoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joulukuu menee aina vauhdilla. Ja kaikki muutkin kuukaudet nykyään. Aika rientää suorastaan. Teillä on aikalailla samanlaiset suunnitelmat kuin meillä. Ihanaista joulunaikaa teille! :)

      Poista
  3. Niin se joulu vain tulee. Joka vuosi. :-) Tänään nautin alkaneesta joululomasta, pohjoisen lumesta ja rauhasta. Maanantaina ja tiistaina vielä leivon ja teen joulua täällä pohjoisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa joululomaa Sinulle sinne pohjoiseen! :)

      Poista