perjantai 6. kesäkuuta 2014

Matto sanoo: "Nips, naps" - kierrätyshaaste, osa 2




Se valmistui,
lopultakin.
Vessan matto.
Se sanoo:
"Nips, naps!"








Purkulankoja,
lankakerän jämiä.
Monen värisiä.


Pilttipurkin kansia,
omia ja saatuja.
Virkkuukoukku
ja paksu neula.


Monta automatkaa, 
ajan tappamista,
pitkästyttävää odottelua.
Joutohetkiä.


Lopultakin se on valmis!



*****




NÄIN SE VALMISTUU!

Tarvitaan lankakeriä ja kansia.

Virkataan kannen kokoinen kiekko.

Kun kiekko on kannen kokoinen, 
virkataan pari kierrosta lisäämättä silmukoita, 
niin reunat nousevat pystyyn.
Laitetaan kansi syntyneeseen "kuppiin".

Virkataan takareikä umpeen.
Kannen voi pujottaa muutaman kavennuskierroksen jälkeenkin, 
kunhan vain huolehtii, 
että kansi mahtuu reiästä.

Virkkataan lisää. 
Yhdistetään nurjalta puolelta.




*****


Pst! Tämä ei ollut kyllä ompelua
eikä ole valmistunut kokonaisuudessaan tällä viikolla, 
mutta silti laitan sen kuulumaan Helmojen ja hepeneiden kierrätyshaasteeseen.
Purkin kansien kierrätystä,
purkulankojen käyttämistä
ja jämäkerien tuhoamista.
Ja kyllä minä neulaakin käytin, 
niin eikö siinä silloin ole ompeluakin mukana? ;)




29 kommenttia:

  1. Mahtava nipsnaps-matto! Tämä on kierrätystä parhaimmillaan, olenkin monet kerrat miettinyt mitä järkevää purkulangoista keksisi. Tuskin ihan heti samanlaista ehdin tekemään, mutta täytynee laittaa vinkki muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä sellainen "pitkän tähtäimen työ". Hyvä automatkoilla, lääkäriä odottaessa ja muualla, missä tarvitsee vain tappaa aikaa. Tarvitsee olla käsilaukussa muutama pikkulankakerä, koukku ja kansia. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Matki ihmeessä! Idea ei ole omani. Näin tällaisen pikkumaton jossain hauskassa sisustusliikkeessä kynnysmattona pari vuotta takaperin (olisiko ollut Riihimäellä?). Siitä asti idea on muhinut päässä.

      Poista
  3. Voi mahtavaa!! Näin äkkiseltään tuntuu, että tuossa on tosi kova työ ja niin se varmaan onkin :) Tämä on todellakin kierrättämistä ja todella mielenkiintoinen ja näppärä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä yhdessä illassa ole valmistunut. Tässä meni minulla toista vuotta. Välillä työ oli kyllä kuukausia edistymättäkin. Parhaimpina päivinä valmistui yli 20 palasta. Saattaisi tämä joltain nopealta virkkaajalta valmistua piankin, muutamassa päivässä.

      Poista
  4. Voi että, mitä sinä olet mennyt tekemään! Tämä on aivan mahtava, en ole nähnyt vastaavaa missään! Kunpa sitä olisi tajunnutkin säilöä pilttipurkkien kannet kaikilta näiltä vuosilta :) Piti ihan laskea noi pampulat tuosta ruudulta (101, menikö oikein)! Ilman muuta laitoit tämän tähän kierrätysjuttuun mukaan, ihan huippuhieno matto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin laskevinani, että 102. :) Niin, ja idea ei ole tosiaan omani, vaan eräässä sisustusliikkeessä nähty, kuten edellä kommentoin. Minulla on vielä kansia paljon. Voin tehdä vaikka toisenkin vielä, kun sille päälle satun. Ei muuta kuin vauvaperhetuttaville laitat keräyspyynnön. Meilläkin oli jo piltti-ikä takana, kun tämän aloitin. Tässä on kahden ystäväperheen kannet muutamalta kuukaudelta. :D

      Poista
    2. Niin,ja voihan tämän tehdä isommistakin kansista. ;)

      Poista
  5. No Vau! Tosi hauska idea ja hieno toteutus! :)

    VastaaPoista
  6. Onpas kiva ja omaperäinen matto! Eipä olisi tullut pieneen mieleeni yhdistää pilttipurkit ja langat matoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mandariini! :) En minäkään varmaan olisi hoksannut, mutta kun näin sen esikuvan. :)

      Poista
  7. Hauska! Ps. napsuuko ne kannet päälle kävellessä kovinkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napsuu ne jonkin verran, mutta ei oikeasti häritsevästi. Jos oikein varpaillaan kävelee, niin napsuu paremmin.

      Poista
  8. Ihan mahtava! Minulla ei sinni riittäisi noin pitkäjänteiseen puuhaan. :)

    VastaaPoista
  9. tosi upea idea,jälleen piltti-purkit pääsi jatko-käsittelyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mitään ei kärsi kohta laittaa roskiin - kaikelle kyllä löytää tuunauskohteita.

      Poista
  10. Ooooh ! Ihan mahtava ! Mäkin haluan tollaisen ! Jättikokoisena kiitos :D
    Virkkauksen ummikko kyselee: miten yhdistit virkatut kannet toisiinsa ? Tai kuinka jyrkästi kavensit nuo sivut ? Lisäsitkö silmukoita kun aloitit pohjan virkkaamisen ?
    Mun virkkaustaidot rajoittuu siihen suoraan ketjuun, mitä ala-asteella virkattiin pikkupätkä sormin. :P
    Pari vuotta sitten otin härkää sarvista ja opettelin jopa puolipylväiden ja pylväiden teon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistin kannet toisiinsa ompelemalla takapuolelta isolla parsinneulalla.
      Ohje:
      1. Virkkaa ympyrää ja lisää silmukoita säännöllisesti.
      2. Kun pyörylä on kannen kokoinen, tee kierros tai kaksi lisäämättä silmukoita = tulee sellainen kuppi.
      3. Kun kupin reunat ovat kannen reunojen korkuiset, ala kaventaa silmukoita. Sujauta kansi sisään, ennen kuin reikä menee liian pieneksi.
      4. Kavenna niin kauan, että reikä menee umpeen.

      Kokeile! Voit käyttää niitä silmukoita, joita osaat. :D En minäkään ole mikään the Virkkaaja! :D

      Poista
  11. Mahtava :)

    On sulla tainut hetki vierähtää tuon tekemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon minä sitä eräänkin automatkan väkertänyt. Nyt valmistui monta rengasta, kun olin Onnin kanssa sairaalassa.

      Poista
  12. Mahtava idea! :) Josko sitä tekisi lapsen huoneeseen tällaisen, kun kansia ja lankaa löytyy. ;) Tällaiset projektit ovat kivoja, joissa saa pieniä osasia tehtyä nopeasti, mutta kuitenkin tarvitaan pitkäjänteisyyttä, että saa työn valmiiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä on siitäkin hyvä idea, että kansien, pikkukerien ja koukun mukana kuljettaminen ei vie paljon tilaa. Ei muuta kuin virkkaamaan, Jenni! :)

      Poista