sunnuntai 15. joulukuuta 2013

3. Adventti - piparin tuoksua ja tunnelmia



Kolmas jouluviikko. 
Vahvasti mausteinen piparkakun tuoksu
leijuu Mökin Keittiössä.

Vekarat taiteilevat
ukkoja, akkoja, 
sydämiä, tähtiä, 
pupuja ja kuusia.



Koristeeksi laitetaan
namusia ja palleroita.


Kuka malttaa olla maistamatta?
Loppuviikosta ei ole ainuttakaan jäljellä.


Akka värkkää taikinasta mökin.
Tai oikeastaan pihan.
Tai oikeastaan mökkiä ei olekaan, 
vain julkisivu.
(Idean sain tähän Pionilaaksosta.)



Piparimuotit asuvat isossa lasipurkissa.
Ompelin astialle suojakannen.
Sielläpä muotit odottavat ensi viikkoa.
Silloin taas leivotaan.


Keittiön seinälle ripustin aikaisempana jouluna
näpräämäni risukranssin.



Viikko ollut siis 
piparintuoksuinen,
piparinmakuinen,
piparinnäköinen.
Hyvä ja herkullinen.
(Hieman kiireinenkin.)



*****

Tänään syttyy kolmas adventtikynttilä. 


On arvonnan aika.
Tänään palkintona on
ihanaisia, kauniita ja herkkiä 
lumihiutaleita, 
joita Pikku Akan Sisko on taidokkaasti leikannut.



Lumihiutaleita satelee...


.... Minnariitalle.
Onneksi olkoon!
Minäpäs yritän laittaa sinulle viestiä. 



*****



Vielä  on kaksi arvontaa jäljellä. 
Ensi sunnuntaina ja jouluaattona.
Aaton yllätyskin alkaa olla valmiina.




13 kommenttia:

  1. Upeasti koriteltuja pipereita! ;) Ja nuo lumihiutaleet on uskomattoman kauniita! Taitava sisko sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nauroin itse tuolle mun piparitalolle, että ainoastaan idea julkisivutalosta tuli sun blogista, muu on niin omaa sovellusta ja kötöstystä. Kiitos ideasta kuitenkin! Lapset kyllä tykkää pipareiden koristelusta. Se on heidän mielestään varmaan kaikkein mukavin jouluvalmistelu.

      Poista
    2. Juu, ja Sisko on näppäräsorminen. Kauniita tuli arvontapalkintohiutaleistakin, kun hän niitä illalla leikkeli. Nuo tuossa kuvassa on siis hänen aiemmin leikkaamiaan.

      Poista
  2. Kuvissa on ihanan piparinen sävy. Piparit niin herkullisen näköisiä, että eivät varmaan pitkään vanhene:-). Lumihiutaleet aivan ihastuttavan kauniita!!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania piparkakkuja ja risukranssit ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Piparit on kyllä semmosia joulun herkkuja!

      Poista
  4. Juuri sun pipareista sainkin tuon idean että minäkin voisin tehä piparitalon mutta vain pari seinää vois riittää korkeintaan :D! Kiitokset arpajaisesta niin se vaan oli kuin olikin onnistanu minun nimelle tulemaan...minulla kun tuuria ei ole koskaan....mutta oikeen hyvää ja siunattua joulua Pikku Akan tilkkuvakkaan ja koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti-Pate ottaa hiuteleet aamulla mukaansa ja puhaltaa ne kevyellä henkäyksellä teidän kotiinne. Ihanaa joulunaikaa Teidänkin kotiinne! <3

      Poista
    2. Suurkiitokset hiutaleista ja suklaasta <3 rakkautta, lämpöä ja rauhaa jouluunne tahdon toivottaa <3

      Poista
  5. oih mitä ihania pipareita ja koristeita :)

    VastaaPoista