keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Metrin mittainen juttu


OMPELE, NAINEN, OMPELE!
HÄVITÄ JA HUKKAA-haaste


Kangasta siellä,
kangasta täällä, 
laatikot täynnä
ja pöytienkin päällä.

 Aina vaan ilmaantuu 
ihana kuosi uusi, 
metrejä napsuu lisää viisi ja kuusi. 
On siinä ihmeissään Pikku Akka,
pullistelee jo tilkkuvakka. 

Ehtiikö ommella suristaa,
saumurilla huristaa
 kankaita koskaan vähemmäksi,
kasoja hieman pienemmäksi?

.....

"Asia on selvitettävä!"
tuumaa Pikku Akka.
"Tyhjeneekö koskaan Tilkkuvakka?"

.......



Heinäkuun alussa päätin ottaa osaa
Fb:n ompeluryhmässä 
"Hävitä ja hukkaa"-kampanjaan. 
Siinä oli tehtävänä 
kuukauden ajan 
kirjata ylös 
kaikki kangasostot 
ja mitata kaikki
ommellut kangassentit. 



Tässäpä se mitä sain aikaan:


Lisäksi ompelin lahjaksi 
jotka olen jo toimittanut lahjansaajille
ja siten eivät päässeet tähän yhteispotrettiin. 

Eli yhteensä 27 tuotetta. 
Kangasta meni 1390 cm,
eli melkein 14 metriä. 
Aika paljon!




Suurimman osan kuvan vaatteista 
olen esitellyt heinäkuun aikana.
Tässä vielä pikaisesti perusvaatteita, 
jotka ovat jääneet esittelemättä:



Ensin vaatteita Pikku Tiikerilleni







Seuraavaksi paitoja ja pyjama 
Vanhimmalle Vauhtivekaralleni.








Viimeinen vaate, 
jonka päätin haasteaikana saada valmiiksi, 
oli epäonninen pallotunika. 
Olin sen jo kertalleen tehnyt, 
mutta...
Peilin edessä totesin:
"Kylläpä Pikku Akka näyttää pallolta, tosiaan!" 
Kuka nainen haluaa näyttää pallolta?

Mietin, mietin, mietin.
Kyselin apuja. 
Sain vinkkejä.
Mikään ei tuntunut omalta. 

Hihaton liivi
siitä sitten syntyi. 

Uskon,
että se on aivan hyvä työvaate,
kun ensi viikolla palaan 
koulutyöhön. 



....

Niin ja ne kangasostot!
Ostin kangasta heinäkuun aikana
1295 cm. 
JIHUU!
Melkein metrin enemmän 
kulutin kuin ostin. 

......

Pst!

Nämä kankaat hain postista tänään. 


Ihania!








15 kommenttia:

  1. Hei apua mitä määriä !!
    Sä kasvat kohta siihen koneeseen kiinni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei ole, Laura, sellaista huolta! Keskiviikkona alkaa työt. Saattaa olla, että ompelukerrat tippuu niin vähäksi, että koneet alkavat vierastamaan mua.

      Poista
  2. ihania vaatteita,noillahan mennään jo pitkälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, osassa on vähän kasvunvaraakin, että ei ihan heti jää pieneksi. Tyytyväisin itse olen noihin hupppareihin ja omiin tunikoihin.

      Poista
  3. No, huh..oot sinä ommellu...minä oon kolunnu vattupuskissa ja viinimarjat pitäs loputki saaha noukittua...mut toivossa on ett saisin ommeltua jottai ens viikola :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka viikko pikkusen. :) Silti olen ehtinyt tehdä kolme lomareissua sekä uida ja nauttia kesästä. Marjojakin olen saanut pakasteeseen: mustikoita, vattuja ja hilloja. Osa vatuista on vielä puskassa ja viinimarjakausi on meillä vasta alkamassa. Kivaa aikaa tämä syyskesä, sadokasta. :)

      Poista
  4. Hattua nostan, valtaisan määrän olet ommellut vaatteita. Nautihan loman lopusta täysin siemauksin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) Oikeastaan aivan kiva palata töihin. Meillä on uusi uljas koulu rakennettu vanhan sairaan rakennuksen tilalle. Mukava mennä töihin puhtaisiin tiloihin.

      Poista
    2. Viikon verran olen jo töissä ollut. Yritän hellästi hoivailla ja hieman samalla koulia tulevia koulukkaita. :-)

      Poista
    3. Oletkos töissä päiväkodissa vai esikoulussa? Minun tulevat oppilaat ovat ykkösiä.

      Poista
    4. Tällä hetkellä pienennetyssä 3-5v ryhmässä. Esimies tarjosi keväällä eskareita koska tietää mut eskarifaniksi. En kuitenkaan lähtenyt, näissäkin kun on sitä jotain. :-)

      Poista
  5. Aivan mieletön suoritus! Ihania vaatteita ja nostan hattua.

    VastaaPoista