sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Jämätammikuu, osa 1 - jämistä vaatteita tarpeeseen




Tammikuu on lumikuu.
Tammikuu on hiihtokuu.
Tammikuu on jämäkuu.


Uusi vuosi, uudet haasteet. 
Löysin itselleni uuden vuoden kestävän haasteen.
Mehukekkerit-blogin Kässävuosi 2018. (Klik)
Siihen junaan hyppäsin kyytiin. 
Sopivan väljät raamit. 
Tammikuu on jämäkuu.


Joulukinkun jämät keitin lihakeitoksi. 
Joulusuklaiden rippeet taioin suklaapiirakan päälle.
Joulukilojen jämät 
- niitä olen pudotellut ladun varteen.


Ompeluhuoneessa aloitin jämätammikuun
perkaamalla kangaslaatikoita. 
Etsin sieltä jämät. 
Ne kankaat, 
joista on jo ommeltu se aiottu
Ne, joista ei tule enää kokonaista vaatetta.
Ne, joista aika ajoi jo ohi. 




Aloitin ompelemalla Kummitytölle synttärilahjaksi hupparin. 
Olin ostanut kivaa tyttömäistä kangasta lahjabodya varten 40 cm. 
Body oli ommeltu. 
Jämät jäivät jäljelle. 
Tuli kiva tilkkuhuppari. 
Takakappale on valkoinen. 


"Saisit ommella mulle yökkäreitä. 
Vanhoissa on liian pienet hihat ja jalat."
Kolmivuotiaan pyjamiin etsin jämät trikoolaatikosta. 
Tulipa riemunkirjavia. 
Varmasti näkee kivoja unia. 


Mitä haittaa, 
jos saman vaatteen kaikki resorit ovat eri väriset?
Resorin jämiä kertyy paljon. 
Just yhden hihansuuresorin kokoisia. 


Mitä haittaa, 
jos jokainen kappale on eri kankaasta?


Mitä haittaa, 
jos joka kappale on eri kangasta 
ja lisäksi vielä yksi kappale
koostuu monesta eri kankaasta?


Mitä haittaa,
jos kaavaa soveltaa sen mukaan, 
minkä pituisesti on kangasta?
Laittaa resoreilla jatkoa. 


Joustofroteen jämistä ompelin 
siivousliinoja. 
Näillä räteillä siivouskin sujuu nopeammin 
kuin vanhoilla luutuilla. 


Ompelin Neidille jumppatrikoot. 
Saman kankaan jämistä 
ompelin itselleni putkihuivin ja pipon hiihtolenkeille. 
Varapipon surautin oman leggarikankaan jämistä. 
Eipä jäänyt jäljelle niistä tilkun tilkkua.


Mahtavat hiihtokelit olleet viime päivinä. 
Ei oikein malta olla ompelukoneen äärellä.
Aamulatu taas kutsuu. 


Leppoisaa sunnuntaita
ja mukavaa uutta työviikkoa! 



lauantai 30. joulukuuta 2017

Käsitöitä 100-vuotiaan Suomen innoittamana





Nappi-ihminen? Joo.
Tilkkuihminen? Joo.
Taskuihminen? Joo.
Haasteihminen? Joo!

En tiennyt sitä ennen. 
Sosiaalisen median ompeluryhmien, 
virtuaalisten käsityöystävien
ja käsityöblogien myötä olen huomannut 
olevani etenkin haas-te-ih-mi-nen.
Haastan itseni osallistumaan erilaisiin haasteisiin. 
Kaikenlaisiin.
Lyhyempiin ja pidempiin. 
Yhä uudestaan ja uudestaan. 
Vaikka aina ei olisi ideaa,
eikä aina aikaakaan. 
  
Vuonna 2016 osallistuin Hommahuoneen 
vuoden kestäneeseen värihaasteeseen. (Klik)
Kuluneena vuonna haastoin itseni mukaan kuukausittain
Kangaskorjaamolla-blogin käsityöhaasteeseen
100-vuotiaan Suomen kunniaksi. (Klik)
Tässäpä kooste siitä: 


Tammikuussa aiheena oli Suomen kansallissymbolit.
Ahvenesta Pieni Onkija aina haaveilee ja
karhujakin hoksaa metsissä, 
vaikka aikuinen ei niitä näe. 
Kansallissymbolien innoittamana tein 
paitoja Pikku Miehelle. (Klik

Helmikuussa Kalevalan kunniaksi
ompelin pipon Soreasta sotkasta.

Lieneekö tuo sielulintu sotka, 
mutta uljas se ainakin on. (Klik)

Maaliskuun teeman mahtimiehet- ja naiset innoittivat 
ompelemaan omille mahtityypeilleni. 
Ampumahiihtäjä-Kaisan kunniaksi 
kuvassa olevaan paitaan ompelin ammuntalaikat. (Klik)

Huhtikuussa huovutin maakuntalaulun sävelin seinätekstiilin. 
"Männikkömetsät ja rantojen raidat..." (Klik)

Toukokuussa pujottelin helmiä sinivalkoisin ajatuksin. (Klik)

Kesäkuussa lauleltiin ja loruteltiin Taaperon kanssa
kesävaateompelusten ohessa.

"Auto ajoi kilparataa, 
mittari näytti kahtasataa..." (Klik)

Heinäkuussa tilkkuilin Suomen,
kun aiheena oli Suomen kartta.
Joku saattaa asua Suomen kainalossa,
mutta kuinka moni nukkuu Poikani lailla
Suomi kainalossa? (Klik)

Millainen on suomalainen?
Elokuussa kuvasin hillahulluutta ja
muita suomalaisia luonteenpiirteitä. (Klik)

Syyskuussa Suomalaisen luonnon kunniaksi
tein sulkatilkkupäiväpeitteen. (Klik)

Lokakuussa Miinan ja Manun innoittamana
osallistuin haasteen Kieli ja kirjallisuus-teemaan. (Klik)
Marraskuussa tuli luetunymmärtämisvirhe.
Olisi pitänyt tehdä työ, joka kuvastaa sitä,
mistä Suomi tunnetaan.
Minä ymmärsin niin,
että mikä tuntuu suomalaiselle.
Räsymatto.
Se minusta on tosisuomalainen.
Ja valitsin kankaan,
jonka ajattelin esittävän räsymattoa.
Mutta eihän se esittänytkään.
Mutta osallistuin silti.
Suomalainen selittää aina.
Eikä luovuta ihan vähällä. (Klik)

Joulukuussa ompelin itsenäisyyspäiväksi
sinivalkoista,
Suomen lipun väreissä. (Klik)


Uusi vuosi, 
uuden käsityöt. 
Vielä en ole hoksannut itselleni 
ensi vuodelle haastetta. 
Vinkata saa, 
jos tiedät jonkun minun näköiseni. 


Ommellaan, 
virkkaillaan
ja värkkäillään ensi vuonnakin!
Olkoon uusi vuosi meille onnellinen!
Kaikkea hyvää tulevaan! <3 



sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Tonttujen matkassa - 24.12.



Joulukuun kahdeskymmenesneljäs.
Neljäs adventti.
Jouluaatto.


Meillä asuu tonttuperhe. 
Asunut jo vuosia.
Muistatko?

Isätonttu Pomeranssi,
  joka muutti ensin poikamiehenä
Punaiseen Mökkiin, 
ehkä kuin piilopirttiä etsien. 
Äititonttu Neilikka,
joka löysi jotenkin ihmeellisesti
vanhapoikatontun puolisoksi.
Vauvatonttu Kaneli, 
joka tuli tonttupariskunnan iloksi. 
Ja renkitonttu 
joka muutti tupaan pari joulua sitten.
He ovat majoittuneet 
olohuoneeseen
vanhan Singerin päälle. 




Kävinpä eilen heidän kanssaan 
tarkistamassa 
Punaisen Mökin joulutilanteen.
Joko joulu voi tulla?


Keittiö ja ompeluhuone
on Neilikan valtakunta.
Järjestyksesssa on sohvat ja tyynyt. 
Silmää miellytti joulunpuna ja tontun kuva. 
Sen puolesta joululle annetaan lupa.


Leivontapöydältä 
reseptikirjan nappaa, 
ja suklaapalan maistaa.
Herkkua tästä tulee, 
sen Neilikka haistaa.


Ompelupöydällä 
toteaa koneiden hiljenneen, 
pöydän tyhjentyneen. 
On paja tauonnut, 
on joulu alkanut. 


On purkit ja purnukat ojennuksessa, 
on kankaat pinoissa, 
on langanpätkät ja tilkut pois, 
nyt juhla alkaa vois.


Pomeranssin lempipaikat ovat
navetta ja vaja, 
varmaan tulee mieleen pukin paja, 
Lumet on luotu
ja navettaan sopiva järjestys suotu.


Vajassa tuoksuu puu, 
ihan hymyssä suu. 
Niin isot pinot, 
niin suorat, 
ei yhtään vinot. 
Kyllä näillä kinkku-uunin lämmittää
ja tuvan 
ja saunanpesän
ja katsoo varmasti seuraavankin kesän.


Pomeranssi tähystää ja tarkkailee, 
lintulaudallekin kurkkailee. 
Kaikki on ulkona hyvin, 
vaikka lumihanki on miesmuistiin syvin.


Rengin kanssa katsastetaan sauna. 
Saunatonttu ikkunallaan istuu. 
Vartioi saunarauhaa, 
hillitsee löylykauhaa,
ei anna aattona saunassa nauraa 
(ettei syö kesällä sääsket) 
ja saattaa yksikseen ihan hiljaa laulaa.


Laulun laulaa myös Renkitonttu. 
Laulaa ja soittaa, 
pianon vireen samalla koittaa. 


Rengin reviiriin kuuluu kaikki talon valot, 
kynttilät ja uunin palot. 
Tulen ääressä on niin kiva lämmitellä, 
tunnelmoida, unelmoida. 


Vauvatonttu testaa
vuodevaatteet, pedit. 
Pehmoista ja suloista, 
varmasti kaikki nukkuu unta makoista. 


Joulukuusta Kaneli hämmästyy, 
valkoista ja kiiltävää, 
valoisaa ja pistävää. 
Lopulta koko komeuden hyväksyy.
Kaunis on joulupuu, 
ajattelee tuttisuu.





Eniten pientä kuitenkin ihmetyttää 
lipaston päällä 
suuri enkelten joukko. 
Ja tuo pieni, 
joka makaa seimessä. 
Ja nuo eläimet hänen ympärillään.


Joulu on läsnä. 
Tuvassa, vintissä, 
vajassa, portin pielessä. 
Sydämessä, mielessä. 


Suloisen onnellista, 
sadunhohtoista
Joulun Aikaa Sinulle!
Kiitos, 
että kuljit taas tämän 
matkan kanssani.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Piirretty tyyny - 23.12.





Joulukuun kahdeskymmeneskolmas.




Tämän joulun viimeinen ompelus, 
iso joulutyyny.
Valmistui eilen illalla
yhteistyössä Tyttären kanssa. 



 Tytär piirsi
minä ompelin.


Tyyny etsii vielä paikkaansa. 
Ehkä sen paikka on Neidon sängyllä. 
Sen päällä voi nukkua joulupäikkärit
tai lukea kirjaa
tai pelata.


Tai tuleekohan siitä sängynpääty?
Olisi juurikin sopivan kokoinen. 


Vai kulkeutuukohan se keittiön puusohvalle?
Keittiössä meillä kyllä vietetään eniten aikaa. 
Se on meidän kodin keskus.


Paikka sille joka tapauksessa löytyy
ja käyttöön pääsee. 
Poikien tyynyt jäivät vielä kesken,
mutta ne pääsevät joulukalenteriin 
ensi vuonna. 

Vielä yksi yö jouluaattoon. 
Tälle päivälle olisi siivousta tiedossa. 
Mitä sinä aiot tänään puuhata?



perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulujäätelö - 22.12.



Joulukuun kahdeskymmenestoinen. 


Minä olen perinneihminen. 
Tykkään perinteistä.
Varsinkin jouluna. 
Syömisessäkin on omat perinteensä.
Aattoaamuna syödään riisipuuro. 
Päivällisellä syödään kinkkua
laatikkoruokien ja salaatin kanssa. 
Vaikka niin perinteiden kannattaja olenkin, 
niin jouluaterian jälkiruoka vaihtelee vuosittain. 



Vuosi sitten jouluaterian päätteeksi
nautimme joulujäätelöä.
Sen ehtii hyvin vieläkin valmistaa. 
Helppoa ja herkullista. 


Ohje joulujäätelöön:


5dl kuohukermaa
1 tlk (397g)kondensoitua maitoa
1/2 dl siirappia
1dl kevytmaitoa
(1 tl kanelia)
175g piparkakkuja
levyllinen hyvää suklaata

Vaahdota kerma.
Sekoita toisessa kulhossa maidot, siirappi ja kaneli yhteen.
Rouhi piparkakut veitsellä paloiksi.
Paloittele suklaa
Kääntele kermavaahto maitoseokseen.
Lisää piparkakun ja suklaan murut.
Kaada seos astiaan,
joka kestää pakastusta. 
Pakasta vähintään 5 tuntia.


Vielä en tiedä,
millaista jälkiruokaa meillä
kahden yön päästä tarjoillaan. 
Vinkkaapa joku hyvä vaihtoehto. 


*****

PS. Maanantaisessa pompula-arvonnassa onni suosi seuraavia:

Heidi Ihan mielettömän hienoja kaikki! Varmasti ihana yhtyeinen touhu tyttären kanssa ollut...-Heidi,
Lemuri Ai kun olette olleet kovin tuotteliaita! Miten kivoja pompuloita! .... T. Lemuri
Pipo-otus Ihania! :) Noi vihreät valkoisilla sydämillä ois suloiset, taikka nuo punainen ja keltainen...,
Sude Voi nuo kissapompulat olisivat niin somat tyttäreni tosi pitkissä hiuksissa,
Miia Heikkinen Ai, että herkkuja jollekin tytölle...
Eerika kauniita pompuloita! Meillä pikkutytöt on pompuloiden ja pinnien...

Kaaru Parasta joulun alla on leivonnaisten ja joulukukkien tuoksut sekä....

Voittaja, 
jos et ole vielä laittanut minulle osoitetta, 
niin laitapa tänään, 
niin saan pompulat postiin. 

torstai 21. joulukuuta 2017

Nipsu-hiiren joulukuun puuhat - 21.12.




Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen.



Sadun lumo. 
Tarinan taika. 
Jännittävä, kiehtova,
mukaansatempaava. 

Marraskuun lopulla luokkani kirjahylly
oudosti tyhjeni. 
Ihmettelimme oppilaiden kanssa sitä monta päivää.
Kirjat olivat kyllä tallessa, 
viereisessä hyllyssä, 
mutta miksi ensimmäinen kaappi oli tyhjänä?

Kaikki selvisi joulukuun ensimmäinen päivä. 
Kaappiin oli muuttanut Nipsu. 


 Liukuoven taakse oli muutettu. 
Luokkaan oli tullut asukas. 


Oven taakse oli kasvanut koivumetsä.
Lunta oli paljon. 
Lumen keskellä oli pieni mökki, 
josta tuikki pieni valo. 


Mökin vierellä hämmästyneenä
tilannetta tarkkaili pieni hiiri, 
Nipsu. 
Nipsun kanssa pääsimme 
joulunalusseikkailulle. 


Eräänä päivänä satoi paljon lunta. 
Silloin Nipsu-hiiri pyöritteli isot pallot
ja tekaisi lumiukon. 


Itsenäisyyspäivän tietämillä 
Nipsu lähti reissuun. 
Pakkasi matkalaukun täyteen eväitä. 


Eväitä oli niin runsaasti,
että niistä riitti meillekin. 


Metsäretkillään Nipsu tapasi
tuttuja metsän eläimiä. 
"Jänöllä on pitkät korvat ja pöperöpää..."
"Oravalla veitikalla pitkä häntä on..."


"Minä näin kun kettu,
häntää heilutti..."


"Karhu nukkuu, 
karhu nukkuu
 talvipesässään...
.... eipäs nukukaan!"


Joulun alla tontut liikkuvat vikkelään
ja kaikkialla. 
Niinpä tietenkin tonttu tuli tarkkailemaan 
Nipsunkin askareita.


Tämä tonttu oli selvästi tarkkailijatonttu. 
Sen silmät vain pikkusen pilkistivät lakin alta. 
Se oli rauhallinen, 
ei yhtään kiireinen. 


Puolessa välin kuuta
Nipsu teki pienen viikonloppureissun. 
Reissulta tuliaisina Nipsu toi tonttutarroja
ahkerille kirjoittajille. 


Lunta satoi monena päivänä. 
Korkeiksi hangiksi asti.
Lumi innoitti Nipsun hiihtämään. 


Korkea mäki rohkaisi Nipsun laskemaan mäkeä. 
Jännästi se sattui juuri samaan päivään, 
kun itsekin olimme oppilaiden kanssa mäessä.


Joulukuun alussa Nipsu-hiiri kirjoitti
joulupukille kirjeen, 
jossa hän toivoi itselleen 
naapuria ja ehkäpä uutta ystävääkin, 
ettei olisi omassa metsässään niin yksinäinen. 
Kaikki muut metsän eläimet kun 
asuivat kauempana Takametsässä. 

Eilisaamuna sitten Nipsun mökin 
lähelle oli noussut toinen mökki. 
Ei ollut tuoksu tuttu, 
eikä haju kovin houkutteleva. 
Kukahan siihen oli muuttanut?
"Ja pikkusen turhan lähelle,"
totesi Nipsu-hiiri.



Tänään, 
viimeisenä kouluaamuna
se selviää. 
Kissa!
Mitähän siitä yhteiselosta tulee?
Sen saavat oppilaat päättää 
joululoman jälkeen ensimmäisellä tarinankirjoitustunnilla. 


Ai, että tämä on ollut jännittävä yhteinen tarina. 
Joulukuun alussa vielä itselläni ei juonesta ollut mitään tietoa. 
Tarina eli meidän mukanamme
ja juonen käänteet selvisivät päivä päivältä. 
Tarina jää jännittävään kohtaan. 
Tarina saa monta erilaista päätöstä. 


Aamut alkoivat niin, 
että liukuovi oli kiinni. 
Istuimme peräkkäin oman kalenteriparimme kanssa.
Parit oli jaettu joulukuun ensimmäisenä päivänä. 
Minä kerroin keksimääni Nipsu-hiiren tarinaa. 
Oppilaat piirsivät tarinan toistensa selkään. 
Tarinassa oli paljon piirrettäviä numeroita 
ja kirjoitettavia sanoja. 
Lisäksi piirsimme selkään erilaisia polkuja, 
tuulta ja lumisadetta, 
tähtien tuiketta, 
suksen suihketta ja 
hurjia mäenlaskuja. 
Piirtämisen jälkeen avasimme liukuoven
ja näimme sen, 
mitä juuri olimme kaverin selkään piirtäneet. 

Niin hauskaa!

Tänään alkaa joululoma.
Aivan mahtavaa!
Nautitaan tästä hetkestä!
Rentoudutaan!


*****


Idean selkäänpiirrettävästä tarinasta
sain Oranssia-blogista. (Klik)
Piirsin Hiirusen tarinan viime vuonna 
omille lapsilleni
ja satunnaisena aamuna piirtelimme
sitä omien oppilaideni kanssa. 
Jostain sitten putkahti idea omasta tarinasta, 
joka sekä selkäpiirretään
että nähdään konkreetttisesti. 
Tätä ideaa aion hyödyntää varmasti 
joskus tulevinakin jouluina. 

Viime vuonna luokassani oli joulunoppa. 
Sitä voi kurkata täältä. (Klik)